Hakutulokset
- Näytetään 1 - 50 / 12 768
- Siirry seuraavalle sivulle
Proximal Humerus Fractures: Treatment and Criticism Näytä tarkat tiedot
www.urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9904-3
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...4-9904-3.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Olkaluun yläosan murtumat: Hoito ja Kritiikki Ikääntyvässä populaatiossa olkaluun yläosan murtumat ovat kolmanneksi yleisin osteoporoottinen murtuma lonkka- ja rannemurtumien jälkeen, käsittäen 4% kaikista murtumista. Olkaluun yläosan murtumapotilaista enemmän kuin 70% on yli 60-vuotiaita ja 75% on naisia. Yleisin vammamekanismi on kaatuminen. 85% olkaluun yläosan saaneista potilaista hoidetaan konservatiivisesti. Suomessa vuonna 2009 hoidettiin 2944 potilasta sairaaloiden vuodeosastoilla olkaluun yläosan murtuman vuoksi. Arvioidut vuosikustannukset ylittävät 70 miljoonaa euroa. Korkeista hoitokustannuksista huolimatta tietoa parhaasta ja potilasta eniten hyödyttävästä hoidosta ei ole. Vuoden 2002 lukkolevyjen markkinoille tulon jälkeen levytysten ilmaantuvuus Suomessa on kaksinkertaistunut, vuosien 2002 ja 2009 välillä. Kyselytutkimuksemme perusteella yhtenäinen konsensus parhaasta hoidosta puuttuu ja tarve hoitaa potilaita enemmän konservatiivisesti vaikutti tärkeältä vastaajillemme Pohjoismaissa ja Virossa. Verratessa lukkolevytystä käänteisproteesiin, jälkimmäistä suosittiin muissa maissa, paitsi Virossa. Tutkimme ajankohtaisen tieteellisen kirjallisuuden, emmekä löytäneet eroavaisuutta toiminnallisessa lopputuloksessa verratessa konservatiivista hoitoa jännitesidokseen (tension-bandiin), lukkolevytykseen tai puoliproteesiin verrattuna. Leikkaukselliseen hoitoon liittyi kuitenkin korkea komplikaatio- (10-29%) ja uusintaoperaatioriski (16-30%). Käytössä olevan kirjallisuuden valossa, leikkaushoitoa ei tulisi pitää kultaisena standardina hoidettaessa olkaluun yläosan murtumia. Koska yksikään hoitomuodoista ei ole osoitetusti paras, lopullinen hoitopäätös tulisi tehdä yhdessä potilaan kanssa. Potilasta tulee tässä yhteydessä informoida korkeista komplikaatioriskeistä leikkaushoidon yhteydessä.
www.urn.fi/urn:isbn:951-44-6789-2
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...4-6789-2.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Hypospadia eli virtsaputken alahalkio on yksi tavallisimmista poikien synnynnäisistä epämuodostumista. Siinä virtsaputki aukeaa peniksen etupinnalle. Hoitona on leikkaus ja sen tavoitteena on aikaansaada ulkonäöltään ja toiminnaltaan normaali penis. Potilailla on väitetty olevan aikuisena tavallista useammin vaikeuksia sosiaalisten ja seksuaalisten kontaktien luomisessa sekä negatiivinen käsitys sukupuolielimistään. Hypospadian syy on monitekijäinen, sekä perinnöllisillä että ympäristöön liittyvilla tekijöillä lienee osuutensa. 1990-luvulla hypospadiant, siemennesteen laadun heikkenemisen ja kivesten kehityshäiriöiden väitettiin lisääntyneen ympäri maailman, myös Suomessa. Syyksi esitettiin elinympäristössämme esiintyvien naishormonien kaltaisesti vaikuttavien aineiden, kuten saasteet ja teollisuudessa käytetyt yhdisteet, lisääntyminen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää hypospadian ja sen hoidon vaikutuksia potilaan elämään aikuisena, epämuodostuman syntyyn liittyviä tekijöitä ja sen esiintyvyyttä Suomessa. Suuri osa aiemmin raportoiduista eroista hypospadiapotilaiden ja muiden miesten välillä johtuu poikkeavasta peniksen ulkonäöstä. Epätäydellinenkään lopputulos ei tee tyydyttävää sukupuolielämää mahdottomaksi. Leikkaus, johon liittyy vähän komplikaatioita tyydyttää potilasta parhaiten myös aikuisena. Tärkein potilaan tyytyväisyyteen vaikuttava tekijä on hyvä kosmeettinen leikkaustulos. Hypospadia osoittautui huomattavasti aikaisemmin tiedettyä yleisemmäksi (28.1/ 10 000 syntynyttä poikalasta) eikä se ole yleistynyt Suomessa ainakaan 1980-luvun alun jälkeen. Aiemmin kansainvälisesti verrattuna matalaksi raportoidun esiintyvyyden syynä oli hypospadiatapausten epäluotettava raportointi epämuodostumarekisteriin. Matala syntymäpaino, äidin nuoruus ja jokin muu epämuodostuma ovat hypospadialle altistavia raskauteen liittyviä tekijöitä. Jatkossa tarvitaan lisätietoa hypospadian ja sikiön pienipainoisuuden välisestä yhteydestä ja toisaalta tekijöistä, joilla pienipainoisuutta voitaisiin estää.
www.urn.fi/urn:isbn:951-44-4972-X
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...4-4972-X.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Väitöskirjatyössä tutkittiin tinnituksen esiintymistä ja tinnituksen tyyppejä terveyskeskuksessa toimivan korvalääkärin vastaanottotyössä ja oireen hoitoa kokeellisella lihaksissa esiintyvien trigger-pisteiden puudutuksella. Vuosina 1991-1993 Imatran terveyskeskuksen korvalääkärillä tinnituksesta kärsivien potilaiden tinnituksen käyttäytymistä selviteltiin haastattelututkimuksella ja halukkaille tehtiin lihasten puudutushoito. Kyseinen hoito on yleinen kivunhoitomenetelmä. 178 ihmistä hoidettiin ja 39 kontrollia kävi läpi muutoin samat tutkimukset, mutta hoitoja ei suoritettu. Tinnituksen voimakkuus ja taajuus mitattiin audiometrillä jokaisen hoitokerran alussa ja 30 minuutin kuluttua hoidosta mittaus toistettiin. Tinnitusta esiintyi enemmän vasemmassa korvassa kuin oikeassa, äänet tilastoitiin ja mitattiin erikseen kuulumispaikkojen mukaan. Ensimmäisen hoitokerran aikana saatiin tilastollisesti merkittävä ero hoidetun ryhmän tinnituksen keskiarvoon oikean korvan tinnituksen (p
www.urn.fi/urn:isbn:951-44-5088-4
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...4-5088-4.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Uloshengityksen vaikeutuminen ja siihen liittyvä vinkuna on hyvin yleistä leikki-ikäisten lasten keskuudessa. Se vaivaa noin joka viidettä lasta ensimmäisen elinvuoden aikana ja joka kolmatta kolmen vuoden ikään mennessä. Sitä, kenellä oireilu jatkuu ja kehittyy myö-hemmällä iällä astmaksi, on yksittäisen lapsen kohdalla vaikea ennustaa. Nämä seikat yhdessä vaikeuttavat näyttöön pohjautuvien diagnostisten kriteereiden ja hoitosuositusten kehittämistä hengenahdistuksesta kärsiville leikki-ikäisille lapsille. Tarkastelimme neljän tutkimuksen avulla hengenahdistuksesta kärsivien pienten lasten diagnostiikkaa ja hoitokäytäntöjä, arvioimme suun kautta annettavan kortikosteroidilääkityksen (per os prednisolonin) tehoa akuutin hoidon yhteydessä sekä pyrimme määrittelemään sellaisia tekijöitä, jotka auttaisivat niiden lasten tunnistamisessa, jotka jatkavat oireilua ja kehittävät astman kouluikään mennessä. Takautuvasti kerätyn aineistomme mukaan Turussa 6 kk - 7 v lasten keskuudessa astma-diagnoosin todennäköisyys oli kahdeksankertainen Tampereeseen verrattuna. Suun kautta annettavaa kortikosteroidia käytettiin Turussa suuremmalla osalla lapsista Tampereeseen verrattuna sekä poliklinikalla että osastolla. Osastohoidon keskimääräinen pituus oli Tampereella 3,4 ja Turussa 1,4 vrk. Ne lapset, jotka käyttivät inhaloitavia kortikosteroideja, tarvitsivat osastohoitoa vähemmän molemmissa klinikoissa. Aktiivinen kortikosteroidilääkitys assosioitui siis vähäisempään sairaalahoidon tarpeeseen. Prospektiivinen, satunnaistettu kaksoissokkotutkimus varmisti yllä mainitun yhteyden. Osastolla hoidettujen, kolmen päivän prednisoloni -kuurin saaneiden lasten oireet olivat lievempiä ja osastohoidon pituus lyhyempi lumelääkettä saaneisiin verrattuna. Poliklinikalla hoidetut lapset eivät hyötyneet kolmen päivän prednisoloni-kuurista. Tunnistaaksemme ne, joilla oli suurin riski sairastua myöhemmällä iällä astmaan, suoritimme satunnaisesti valituille 6-13 -vuotiaille lapsille kyselylomaketutkimuksen. Monimuuttuja-analyysi osoitti, että kaikista 6-35 kk ikäisistä, hengenahdistuksesta kärsivistä lapsista suurin todennäköisyys sairastua astmaan kouluikään mennessä oli niillä, joilla oli ruoka-aineallergiaa, atooppista ihottumaa, perheessä astmaa tai he olivat altistuneet tupakansavulle ensimmäisten ikävuosiensa aikana. On perusteltua hoitaa kaikki yli 6 kk ikäiset, hengenahdistuksesta kärsivät ja osastohoitoa vaativat lapset kolmen päivän suun kautta annettavalla prednisoloni-kuurilla. Lisäksi on panostettava yhtenäisten diagnostisten kriteereiden sekä hoitosuositusten kehittämiseen, erityisesti leikki-ikäisten heterogeenisessä ryhmässä.
www.urn.fi/urn:isbn:951-44-5061-2
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...4-5061-2.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Nykykäsityksen mukaan alkoholinkäyttäjissä on kohtuukäyttäjien ja alkoholistien (alkoholiriippuvaisten) lisäksi kolmas ryhmä, ns. alkoholin varhaisvaiheen suurkuluttajat. Heidän juomisensa on niin runsasta, että se aiheuttaa huomattavan riskin alkoholisoitua tai saada jokin muu alkoholisairaus, vaikkakaan mitään merkittäviä haittoja ei ole vielä ilmaantunut. Tässä vaiheessa on otollista puuttua juomiseen terveydenhuollossa. Tällöin juominen on helpompi saada hallintaan tai lopettaa kuin alkoholistilla, jonka juomista leimaa jo pakonomaisuus. Mini-interventio on alkoholin varhaisvaiheen suurkuluttajien hoitoon kehitetty menetelmä. Se on varsin yksinkertainen sisällöltään. Siinä lääkäri tai hoitaja tunnistaa potilaan olevan alkoholin suuurkuluttaja. Tunnistamisen jälkeen potilaalle annetaan syyllistämättä tietoa mm. alkoholin haitoista, sen mahdollisesta yhteydestä potilaan oireisiin ja potilaan niin halutessa määritellään tavoite juomisen vähentämiseksi tai lopettamiseksi. Lisäksi usein sovitaan seurantakäynti ja annetaan kirjallista materiaalia. Nyt tehdyssä tutkimuksessa testattiin mini-intervention tehoa 414 alkoholin varhaisvaiheen suurkuluttajan ryhmässä. Tutkimus toteutettiin Lahdessa vuosina 1993-1997. Tämän tutkimuksen erityispiirre oli sen toteuttaminen osana tavallista terveyskeskuksen toimintaa. Tarkoituksena olikin selvittää kuinka mini-interventio toimii osana jokapäiväistä toimintaa. Tämän lisäksi tarkasteltiin alkoholin suurkuluttajien yleisyyttä terveyskeskuspotilaiden joukossa ja heidän tunnistamistaan laboratoriokokein. Tutkimuksen mukaan terveykeskuksessa käyvistä työikäisista joka viides mies ja joka neljästoista nainen on alkoholin suurkuluttaja. Laboratoriokokeet voivat haastattelun lisänä jossakin määrin auttaa suurkulutuksen tunnistamisessa. Noin puolet alkoholin varhaisvaiheen suurkuluttajista ovat halukkaita osallistumaan mini-interventiohoitoon. Vähintääkin neljännes suurkuluttajista näyttäisi hyötyvän mini-interventiosta. Tutkimukseen mukaan jopa lyhyt, yhden käyntikerran aikana annettu neuvonta voi vähentää suurkuluttajien juomista. Kaikkein tärkein havainto on kuitenkin se, että mini-interventiohoidon käynnistäminen on haastava tehtävä terveydenhuollossa. Ei ole itsestään selvyys, että tehokkaaksi todettu mini-interventio otetaan osaksi terveydenhuolton toimintaa. Tämä on avannutkin uuden tutkimusalueen. Sen taivoitteena on löytää ne esteet, jotka ovat pidäkkeenä alkoholin varhaisvaiheen suurkuluttajien tehokkaalle hoidolle ja toisaalta löytää ne keinot, joilla nämä esteet voidaan poistaa.
www.urn.fi/urn:isbn:951-44-5122-8
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...4-5122-8.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Akillesjänne on ihmisen elimistön voimakkain jänne. Kuitenkin akillesjänteen rasitusvammat ovat tyypillisiä liikuntaan ja rasitukseen liittyviä vammoja, jotka ovat yleisiä etenkin lajeissa joihin liittyy juokseminen ja hyppiminen. Akillesjänteen rasitusvammoja hoidetaan aluksi konservatiivisesti (ilman leikkausta) (lepo, kipulääkkeet, kortiko- steroidi-injektiot, fysioterapia), ja mikäli ei vähintään kuuden kuukauden konservatiivinen hoito auta, turvaudutaan leikkaushoitoon. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ultraäänen tarkkuus akillesjänteen vammojen diagnostiikassa, akillesjänteen rasitusvamman konservatiivisen hoidon (hoidetaan ilman leikkausta)pitkäaikaistulokset (ns. luonnollinen taudinkulku), akillesjänteen rasitusvamman kirurgisen hoidon varhaistulokset ja akillesjänteen rasitusvammojen kirurgisen hoidon komplikaatiot. Ultraäänitutkimuksella voitiin luotettavasti diagnosoida akillesjänteen katkeaminen ja kantaluun ja akillesjänteen välissä olevan limapussin rasitusvamma. Mikäli ultraäänellä nähdään jänteen ympäryskudoksen vaurio, sitä voidaan pitää luotettavana, mutta negatiivinen löydös on epäluotettava. Lisäksi ultraääni on epäluotettava erottamaan osittaisen katkeaman paikallisesta rappeutumapesäkkeestä, vaikkakin tällaisen muu- toksen esiintyminen ja sijainti ylipäätänsä voidaan todeta ultraäänitutkimuksella luotettavasti. Ultraäänitutkimus sopii hyvin akillesjän teen patologisten muutosten sijainnin, vaikeusasteen sekä kirurgisen hoidon mahdollisuuksien arviointiin. Akillesjänteen rasitusvamman luonnollista taudinkulkua arvioitiin 8 vuoden seurannan jälkeen. 29% potilaista oli leikattu tutkimusaikana. 84%lla fyysinen aktiivisuus oli palannut vammaa edeltäneelle tasolle ja 94% oli oireettomia tai heillä oli ainoastaan lieviä oireita erittäin kovassa rasituksessa. Puoliero vammapuolen ja alun perin terveen puolen välillä todettiin suorituskykytestissä, kliinisessä tutkimuksessa ja ultraäänitutkimuksessa. Lisäksi, 41%lla akillesjänteen rasituskipua oli ilmaantunut myös alun perin oireettomalle puolelle. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että kroonistumattoman akillesjänteen rasitusvamman pitkäaikaisennuste on varsin hyvä. Kliinisessä tutkimuksessa ja ultraäänitutkimuksessa todettiin varsin usein lieviä ja keskivai- keita muutoksia, mutta ne eivät selvästi liittyneet potilaan oireisiin. Akillesjänteen rasitusvamman leikkaushoidon tuloksia selvitettiin 7 kk seurannassa. 67%lla potilaista fyysinen aktiivisuus oli palannut vammaa edeltäneelle tasolle ja 83% oli oireettomia tai heillä oli vain lieviä oireita erittäin kovassa rasituksessa. Selvä paraneminen havaittiin portaissa nousussa ja portaissa laskeutumisessa sekä varpaille nousussa. Myös suorituskykytestissä havaittiin selvä paraneminen. Akillesjänteen rasitusvamman kirurgisen hoidon varhaistulokset ovat hyvät. Potilaat joilla leikkauksessa todettiin ainoastaan jännettä ympäröivät kiinnikkeet toipuivat nopeammin ja heillä oli vähemmän komplikaatioita kuin potilailla joilla leikkauksessa todettiin jänteessä rappeumapesäke. Akillesjänteen rasitusvamman kirurgisen hoidon komplikaatioita selvitettiin 432 peräkkäisen akillesjänteen rasitusvamman leikkaushoidon jälkeen. Komplikaatioita havaittiin 46 / 432 potilaalla (11%) 14 haavan reunan kuoliota, 11 pinnallista haavatulehdusta, 5 seroomaa, 5 verenpurkaumaa, 5 arpireaktiota, 4 suralishermon ärsytystä, 1 uusi osittainen katkeama ja yksi syvä laskimotukos. 14 potilaalle jouduttiin tekemään uusintaleikkaus komplikaation vuoksi ja loput hoidettiin kon- servatiivisesti. Noin joka kymmenes akillesjänteen rasitusvamman vuoksi leikattu potilas kärsii leikkauksen jälkeisestä komplikaatiosta, joka hidastaa hänen paranemistaan. Suurin osa näistä kuitenkin toipuu ja fyysinen aktiivisuus palaa vammaa edeltäneelle tasolle. Leikkaavan lääkärin on omalla toiminnallaan (hyvä leikkaustekniikka ja jälkihoito) pyrittävä välttämään näitä komplikaatioita. Ultraäänitutkimus sopii Akillesjänteen rasitusvammojen diagnostiikkaan. Akillesjänteen rasitusvammojen luonnollinen taudinkulku on varsin hyvä. Jos joudutaan turvautumaan leikkaushoitoon, niin jo sen varhaisvaiheen hoitotulokset ovat hyvät, varsinkin mikäli potilaalla ei ole jänteen sisäistä rappeumapesäkettä. Leikkaushoitoon liittyy kuitenkin melko paljon komplikaatioita, jotka hidastavat paranemista. Jatkossa on tärkeää tehdä vertailututkimus konservatiivisen hoidon ja leikkaushoidon välillä.
www.urn.fi/urn:isbn:951-44-5191-0
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...4-5191-0.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Hyttyset aiheuttavat kutiavia ihoreaktioita hyvin suurelle osalle niistä ihmisistä, jotka saavat toistuvasti pistoja. Nämä ilmenevät toisaalta nopeasti (5-15 minuutissa)piston jälkeen nokkospaukamina ja/tai usean tunnin kuluttua piston jälkeen papuloina. Nopeasti ilmenevä reaktio on ns. IgE-välitteinen I-tyypin välitön allerginen reaktio, kuten esim. siitepölyallergiassa. Reaktion aiheuttaa hyttysen syljen sisältämät valkuaisaineet, joille elimistö herkistyy. Viivästyneen reaktion syntymekanismi tunnetaan huonommin. Aikaisemmin ei ole ollut olemassa hyttyspistoallergian hoitoon tarkoitettua tutkitusti tehokasta hoitoa. Työn tarkoituksena oli selvittää allergisissa sairauksissa yleisesti käytettävien antihistamiinien (setiritsiinin, ebastiinin ja loratadiinin) vaikutusta hyttyspistoallergian oireisiin (kutinaan) ja reaktion kokoon aikuisilla ja lapsilla. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää viivästyneen reaktion syntymekanismia ottamalla koepaloja eri ikäisistä pistopaukamista sekä tutkia yhden antihistamiinin (setiritsiini) vaikutusta viivästyneessä reaktiossa ilmeneviin tulehdussoluihin. Hyttyspistoallergian hoidon osalta tutkimus osoitti, että setiritsiini ja ebastiini ovat tehokkaita aikuisilla ja loratadiini lapsilla. Viivästyneen reaktion tulehdussoluvaste koostui pääasiassa eosinofiilisistä valkosoluista ja lymfosyyteistä, joka viittaa että ainakin osittain mekanismi voi olla viivästynyt soluvälitteinen (ns. IV-tyypin) reaktio. Setiritsiinin vaikutuksen osalta tulehdussoluihin tulos oli päinvastainen kuin odotettiin tulehdussolujen määrä lisääntyi setiritsiinin vaikutuksesta. Tämä on ristiriitaista, koska kuitenkin setiritsiini vähentää kutinaa ja pienentää reaktion kokoa. Tämä vaatii jatkossa lisäselvittelyä esim. tutkimalla havaittujen solujen toiminnallisia muutoksia määrällisten muutosten lisäksi. Työn ansiosta usea antihistamiini on virallisesti rekisteröity hyttyspistoallergian hoitoon ja ennaltaehkäisyyn.
www.urn.fi/urn:isbn:951-44-5982-2
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...4-5982-2.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Elämänlaadun mittaaminen on erittäin tärkeää sekä potilaiden näkökulmasta, että arvioitaessa laatua ja vaikuttavuutta varsinkin hyvänlaatuisten sairauksien hoidossa, kuten virtsankarkailu. Tässä tutkimuksessa on arvioitu kolmen erilaisen elämänlaatumittarin (haitta-astekaavake, spesifinen VAS ja 15D) toimivuutta virtsankarkailu-naispotilailla. Lisäksi on mitattu virsankarkailusta kärsivien naisten elämänlaatua, selvitetty siihen vaikuttavia tekijöitä ja tutkittu inkontinenssin hoidon vaikuttavuutta elämänlaatuun. Tutkimusta varten on vuosina 1996-1999 perusteellisesti tutkittu ja haastateltu 123 (82 rekrytoitu) Tampereen Yliopistolliseen Sairaalaan virtsainkontinenssin hoitoon lähetettyä potilasta, sekä vertailuaineistona 29 lappeenrantalaista naista. 69 potilasta on tutkittu keskimäärin 13 kuukautta hoidon jälkeen. Haitta-astekaavake ja spesifinen VAS osoittautuivat hyvin valideiksi virtsainkontinenssi-spesifisiksi elämänlaadun mittareiksi, jotka soveltuvat sekä tutkimus- että kliiniseen käyttöön. 15D osoittautui hyväksi yleisen elämänlaadun mittariksi virtsankarkailun yhteydessä. Se soveltuu hyvin inkontinenssin hoidon tuloksellisuuden arviointiin varsinkin terveystaloustieteellisissä tutkimuksissa. Tutkimuksessa on todettu, että naisten virtsankarkailu huonontaa elämänlaatua jopa enemmän kuin monet krooniset sairaudet. Pakko- ja sekamuotoisesta inkontinenssista kärsivien potilaiden elämänlaatu oli merkittävästi huonompi kuin ponnistusinkonssinensista kärsivillä. Virtsankarkailun vaikeusaste objektiivisesti mitattuna korreloi varsin heikosti koetun terveydentilan kanssa. Tutkituilla inkontinenssinaisilla oli enemmän vakavaa masennusta kuin normaaliväestössä. Korkea masennuksen aste vaikutti koetun virtsainkontinenssin haitta-asteeseen. Pakko- ja sekamuotoista virtsankarkailua sairastavilla oli vakavaa masennusta 44%:lla ja ponnistusvirtsankarkailu-potilailla 17.5%:lla. Tämä saattaa viitata siihen, että masennuksella ja pakkovirtsankarkailulla on jossain tapauksissa yhteinen syntymekanismi. Hoitoon hakeutuneet virtsankarkailupotilaat olivat liikunnallisesti yhtä aktiivisia kuin normaali naisväestö. Liikuntatottumukset voivat vaikuttaa hoitoon hakeutumiseen. Vastoin odotuksia, inkontinenssin hoidon tuloksesta riippumatta, liikuntatottumukset eivät muuttuneet. Hoito paransi ponnistusinkontinenssi-potilaiden elämänlaadun normaalitasolle, mutta pakko-ja sekamuotoisesta inkontinenssista kärsivien potilaiden elämänlaatu jäi huomattavasti huonommalle tasolle. Pakkoinkontinenssi-potilaiden hoitotuloksien parantaminen onkin tulevaisuuden haaste. Erikoissairaanhoidon tasolla ponnistusvirtsankarkailu-potilailla leikkaushoito ennusti parempaa elämänlaatua kuin ohjattu fysioterapia.
www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201205249720
www.theseus.fi/bitstrea...JaloTaru.pdf (Satakunnan ammattikorkeakoulu - Theseus)
Opinnäytetyön aiheena oli potilaiden kokemukset haavan alipaineimuhoidosta kotikäytössä ja hoitoon liittyvästä ohjauksesta Satakunnan keskussairaalan kirurgian haavapoliklinikalla keväällä 2012. Tarkoituksena oli kartoittaa potilaiden kokemuksia sekä ohjaustapahtumista alipaineimuhoitonsa aikana, mahdollisista haavan alipaineimuhoidon ohjauksen kehittämistarpeista että omasta selviytymisestään kotona alipaineimulaitetta käyttäen. Opinnäytetyö on työelämälähtöinen ja se tehtiin Satakunnan keskussairaalassa sijaitsevan haavapoliklinikan käyttöön. Opinnäytetyössä käytettiin kvantitatiivista eli määrällistä tutkimusmenetelmää. Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys muodostui aikaisemmista tutkimuksista sekä lähdekirjallisuudesta. Teoreettisessa viitekehyksessä käsiteltiin potilasohjausta, alipaineimuhoitoa ja haavan etiologiaa. Opinnäytetyön aineisto kerättiin tätä opinnäytetyötä varten tehtyjen kyselylomakkeiden avulla lokakuun 2011 ja maaliskuun 2012 välisenä aikana niiltä potilailta, jotka olivat käyttäneet alipaineimulaitetta kotonaan ja saaneet sen käyttöön ohjausta Satakunnan keskussairaalan kirurgian haavapoliklinikalla. Kyselylomakkeita jaettiin potilaille kymmenen kappaletta, joista palautui kahdeksan kappaletta. Vastausprosentiksi muodostui 80 % kadon ollessa 20 %. Opinnäytetyön aineistosta tehtiin havainnollistavat taulukot. Tuloksia kuvailtiin myös sanallisesti. Tutkimustulosten perusteella suurin osa potilaista koki ohjauksen hyväksi ja yksilölliseksi. Kyselylomakkeessa potilailta kysyttiin myös parannusehdotuksia ohjauksen tai alipaineimuhoidon suhteen, ja suurin osa parannusehdotuksista koskikin laitetta eikä niinkään sen käyttöön liittyvää ohjausta. Tuloksista ilmeni, että ulkopaikkakunnilta tulevien potilaiden ohjaukseen ja hoidon aikaiseen kotona selviämiseen tulisi jatkossa kiinnittää enemmän huomiota.
Dialektinen käyttäytymisterapia tunne-elämältään epävakaan persoonallisuuden hoidossa Näytä tarkat tiedot
Kuorsumaanjärven Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma Näytä tarkat tiedot
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-2988-9
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstrea...a_2_2008.pdf (Valtioneuvoston julkaisuarkisto Valto)
Kiikoisten kunnassa sijaitseva Kuorsumaanjärvi kuuluu Natura 2000 -verkostoon arvokkaan linnustonsa vuoksi. Keväällä 2006 käynnistettiin Kuorsumaanjärven hoidon ja käytön kehittäminen -hanke, johon kuului hoito ja käyttösuunnitelman laatiminen Kuorsumaanjärven Natura 2000 -alueelle. Tällä hetkellä Kuorsumaanjärven tila on linnuston kannalta hyvä. Tulevaisuudessa suurin uhka järvelle sekä luonnonolojen että virkistyskäytön kannalta arvokkaana kohteena on 1960-luvulla toteutetun vedenpinnan laskun kiihdyttämä umpeenkasvu. Suunnittelun tavoitteena oli sovittaa yhteen linnustolle otollisen elinympäristön säilyttäminen ja alueen virkistyskäytön kehittäminen. Hoito- ja käyttösuunnitelmassa esitellään tärkeimmät toimenpiteet umpeenkasvun hillitsemiseksi, ranta- ja luhta-alueiden hoitamiseksi sekä alueen virkistyskäytön ohjaamiseksi ja edistämiseksi.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe201504226838
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstrea...lv200521.pdf (Valtioneuvoston julkaisuarkisto Valto)
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe201309236155
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstrea...ravhoito.pdf (Valtioneuvoston julkaisuarkisto Valto)
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-2740-3
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstrea...a_5_2007.pdf (Valtioneuvoston julkaisuarkisto Valto)
Kirkkojärvi sijaitsee Haminan kaupungissa kolmen joen yhtymäkohdassa. Kirkkojärven Natura-alueen eteläosa on padottu ja sen vedenpinta on korkeammalla kuin vedenpinta pohjoisosassa. Alueella on arvokas linnusto ja sen ansiosta Kirkkojärvi liitettiin lintuvesien suojeluohjelmaan ja myöhemmin myös Natura 2000 -ohjelmaan. Kirkkojärven Natura-alueen pinta-ala on 249 ha. Vuonna 2003 käynnistyi Lintulahdet Life -hanke. Hankkeessa on arvokkaita lintukosteikkoja sekä Uudeltamaalta että Kymenlaaksosta. Osana Life-hanketta laadittiin myös Kirkkojärven hoito- ja käyttösuunnitelma. Suunnittelun lähtökohtana on ollut alueen luontoarvojen turvaaminen ja alueen virkistyskäytön yhteensovittaminen luontoarvojen kanssa. Suunnitelmassa on esitetty hoidon ja käytön kannalta tärkeimmät toimenpiteet ja se on laadittu kymmeneksi vuodeksi.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-2738-0
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstrea...a_4_2007.pdf (Valtioneuvoston julkaisuarkisto Valto)
Kirkon-Vilkkiläntura sijaitsee Virolahden kunnassa. Natura-alue muodostuu kahdesta vierekkäisestä merenlahdesta Kirkonturasta ja Vilkkilänturasta. Alueella on arvokas linnusto ja sen ansiosta Kirkon-Vilkkiläntura liitettiin lintuvesien suojeluohjelmaan ja myöhemmin myös Natura 2000 -ohjelmaan. Arvokkaan linnuston lisäksi alueella on kasvilajistoltaan monipuolisia rantaniittyjä ja luhtia. Kirkon-Vilkkilänturan Natura-alueen pinta-ala on 194 ha. Vuonna 2003 käynnistyi Lintulahdet Life -hanke. Hankkeessa on arvokkaita lintukosteikkoja sekä Uudeltamaalta että Kymenlaaksosta. Osana Life-hanketta laadittiin myös Kirkon-Vilkkilänturan hoito- ja käyttösuunnitelma. Suunnittelun lähtökohtana on ollut alueen luontoarvojen turvaaminen ja alueen virkistyskäytön yhteensovittaminen luontoarvojen kanssa. Suunnitelmassa on esitetty hoidon ja käytön kannalta tärkeimmät toimenpiteet ja se on laadittu kymmeneksi vuodeksi.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-2736-6
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstrea...a_3_2007.pdf (Valtioneuvoston julkaisuarkisto Valto)
Lupinlahti sijaitsee Suomenlahdella Haminassa. Alueeseen kuuluu kaksi erillistä lahtea Lupinlahti ja Purholmanselkä. Arvokkaan linnustonsa ansiosta Lupinlahti liitettiin lintuvesien suojeluohjelmaan ja myöhemmin myös Natura 2000 -ohjelmaan. Alueelle perustetun Natura-alueen pinta-ala on 393 ha. Vuonna 2003 käynnistyi Lintulahdet Life -hanke. Hankkeessa on arvokkaita lintukosteikkoja sekä Uudeltamaalta että Kymenlaaksosta. Osana Life-hanketta laadittiin myös Lupinlahden hoito- ja käyttösuunnitelma. Suunnittelun lähtökohtana on ollut alueen luontoarvojen turvaaminen ja alueen virkistyskäytön yhteensovittaminen luontoarvojen kanssa. Suunnitelmassa on esitetty hoidon ja käytön kannalta tärkeimmät toimenpiteet ja se on laadittu kymmeneksi vuodeksi.
www.urn.fi/URN:ISBN:952-11-2533-0
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstrea...a_3_2006.pdf (Valtioneuvoston julkaisuarkisto Valto)
Salmin- eli Kaarniemenlahti sijaitsee Suomenlahdella Haminan ja Kotkan rajalla. Salminlahti on pitkä ja kapea lahti pienen Nummenjoen suistossa. Arvokkaan linnustonsa ansiosta Salminlahti liitettiin lintuvesien suojeluohjelmaan ja myöhemmin myös Natura 2000 -ohjelmaan. Alueelle perustetun Natura-alueen pinta-ala on 115 ha. Vuonna 2003 käynnistyi Lintulahdet Life -hanke. Hankkeessa on arvokkaita lintukosteikkoja sekä Uudeltamaalta että Kymenlaaksosta. Osana Life-hanketta laadittiin myös Salminlahden hoito- ja käyttösuunnitelma. Suunnittelun lähtökohtana on ollut alueen luontoarvojen turvaaminen ja alueen virkistyskäytön yhteensovittaminen luontoarvojen kanssa. Suunnitelmassa on esitetty hoidon ja käytön kannalta tärkeimmät toimenpiteet ja se on laadittu kymmeneksi vuodeksi.