Hakutulokset
- Näytetään 1 - 50 / 47 821
- Siirry seuraavalle sivulle
ethesis.helsinki.fi/julkaisu...mma/vk/arte/ (Kansalliskirjasto - Arto)
ethesis.helsinki.fi/julkaisu...k/bondestam/ (Kansalliskirjasto - Arto)
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3415-4
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-3415-4.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
<i>Streptococcus pneumoniae</i> eli pneumokokki voi aiheuttaa vakavan infektion, kuten keuhkokuumeen, verenmyrkytyksen tai aivokalvontulehduksen. Pneumokokki on tärkeimpiä bakteeriperäisen aivokalvontulehduksen (bakteerimeningiitin) aiheuttajia maailmassa. Siitä on tunnistettu sata eri serotyyppiä, joista tärkeimmät on huomioitu pneumokokkirokotteissa. Suomessa 10-valenttinen pneumokokkikonjugaattirokote (PCV10) otettiin kansalliseen rokotusohjelmaan syyskuussa 2010 ja Puolassa tammikuussa 2017. Tässä tutkimuksessa käytimme kansallisia seurantatietoja arvioidaksemme <i>S. pneumoniae</i>:n merkitystä bakteerimeningiitin tautitaakassa sekä arvioidaksemme pneumokokin aiheuttaman aivokalvontulehduksen pitkän aikavälin kehitystä Suomessa. Tarkastelimme myös PCV10:n väestötason vaikutuksia pneumokokin aiheuttaman aivokalvontulehduksen epidemiologiaan. Puolassa käytimme kansallisia, väestöpohjaisia seurantatietoja tutkiaksemme pneumokokin aiheuttaman aivokalvontulehduksen epidemiologiaa ennen ensimmäisen lasten pneumokokkikonjugaattirokotteen käyttöönottoa. Kiinnitimme erityistä huomiota taudin ilmaantuvuuteen, serotyyppijakaumaan ja antibioottiherkkyyteen sekä resistenssin yleisyyteen. Vuosina 1998–2014 pneumokokki oli yleisin bakteeri, joka aiheutti aivokalvontulehduksia Suomessa. Se oli myös tärkein kuolemaan johtaneen aivokalvontulehduksen aiheuttaja aikuisväestössä. Pneumokokin aiheuttaman aivokalvontulehduksen ilmaantuvuus väheni huomattavasti 10-valenttisen konjugaattirokotteen käyttöönoton jälkeen. Seitsemän vuotta PCV10:n käyttöönoton jälkeen pneumokokin aiheuttaman aivokalvontulehduksen kokonaisilmaantuvuus oli vähentynyt 27 % (95 % luottamusväli, 12–39 %). PCV10-rokotteeseen kuuluvien serotyyppien aiheuttaman aivokalvontulehduksen ilmaantuvuus oli vähentynyt 68 % (95 % luottamusväli, 57–77 %). Ilmaantuvuus vähentyi 64 % alle 5-vuotialla lapsilla ja 34 % 50–64-vuotiailla. Vaikka 65-vuotta täyttäneiden ilmaantuvuus väheni 69 %, laskua PCV10-serotyypien ilmaantuvuudessa kompensoi 157 %:n lisääntyminen muiden kuin PCV10rokoteserotyypien ilmaantuvuudessa. Kuolleisuus kuitenkin väheni 42 % (95 % luottamusväli, 4–65 %). Ennen PCV10 käyttöönottoa tapauskuolleisuus oli 16 %, kun se PCV10 käyttöönoton jälkeen oli 12 % (p=0,41). 50–64-vuotiailla tapauskuolleisuus oli 25 % ennen PCV10 käyttöönottoa ja 10 % se jälkeen (p=0,04). Puolassa pneumokokkimeninigiitin vuotuinen ilmaantuvuus 100 000 henkilövuotta kohden vaihteli 0,21 tapauksesta vuonna 2005 0,47 tapaukseen vuonna 2015. Ilmaantuvuudessa havaittiin merkittäviä alueellisia eroja. Kokonaisilmaantuvuus lisääntyi keskimäärin 7 % vuosittain (95 % luottamusväli, 6–8 %). Lisääntyminen havaittiin kaikissa ikäryhmissä: 3 %:n nousu (95 % luottamusväli, 2–5 %) 15–49-vuotiailla, 12 % nousu (95 % luottamusväli, 10–13 %) 50–64-vuotiailla, 18 % nousu (95 % luottamusväli, 16–19 %) 65–74-vuotiailla ja 9 % nousu (95 % luottamusväli, 7–10 %) ≥75-vuotiaiden keskuudessa. Tapauskuolleisuus vaihteli 4 %:sta alle 1-vuotiailla lapsilla 31 %:iin ≥65-vuotiailla aikuisilla. PCV10-rokotteeseen kuuluvat 10 serotyyppiä aiheuttivat 46 % kaikista pneumokokkimeningiittitapauksista. Alle 5-vuotialla lapsilla osuus oli 75 %. PCV10-serotyyppien osuus kuitenkin väheni 52 prosentista 41 prosenttiin verrattaessa vuosia 2008–2011 vuosiin 2012–2015. Alle 5-vuotiailla lapsilla väheneminen oli suurempi, 87 prosentista 57 prosenttiin. Yli neljäsosa kaikista bakteerikannoista ja puolet alle 5-vuotiaiden kannoista oli resistenttejä penisilliinille. Bakteerikannoista 13 prosenttia oli herkkyydeltään alentunut kefotaksiimille. Pneumokokki oli pääasiallinen bakteerimeningiitin aiheuttaja Suomessa tutkimuksen aikana. Pneumokokkimeningiitin sairastuvuuden ja kuolleisuuden huomattava vähentyminen havaittiin pian rokotteen käyttöönoton jälkeen sekä seitsemän vuoden seurannassa. Tästä huolimatta PCV10-rokotteeseen kuulumattomien serotyyppien lisääntyminen aiheuttaa ikäihmisillä edelleen merkittävää sairastuvuutta pneumokokkimeningiittiin. Vaikka pneumokokkimeningiitin ilmaantuvuus Puolassa lisääntyi tutkimuksen aikana, yleiset ja ikäkohtaiset ilmaantuvuusluvut olivat huomattavasti pienempiä kuin muissa Euroopan maissa ennen PCV10:n käyttöönottoa. PCV10-rokoteserotyyppien aiheuttamien infektioiden osuus kaikista pneumokokkimeningiittitapauksista oli kuitenkin samaa luokkaa kuin muissa Euroopan maissa ennen konjugaattirokotusten aloittamista. Tästä huolimatta ilmoitettujen tapausten vähäinen määrä, merkittävät alueelliset erot ja suuri tapauskuolleisuus viittaavat huomattavaan pneumokokkimeningiitin alidiagnosointiin ja aliraportointiin. Nämä seurantajärjestelmän haasteet tulee Puolassa arvioida ja mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon suunniteltaessa tulevia PCV10 rokotusohjelman vaikuttavuustutkimuksia.
Väitöskirjassa tarkastellaan ihmisten ja eläinten välistä suhdetta Neuvostoliiton pohjoisten ja arktisten alueiden alkuperäiskansoihin kuuluvien kirjailijoiden teoksissa 1960–1990-luvuilla. Tutkimuksessa kysytään kuinka näihin ”pienilukuisiin pohjoisiin alkuperäiskansoihin” (<i>korennye malochislennye narody severa</i>) kuuluvat kirjailijat käsittelevät teoksissaan erityisesti alkuperäiskansoihin kuuluvien ihmisten ja ei-inhimillisten eläinten suhdetta. Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena on selvittää, kuinka Neuvostovallan laajentuminen Venäjän pohjoisosiin ja sen mukanaan tuomat muutokset alkuperäiskansojen elämään näkyvät erityisesti suhteessa ei-inhimillisiin eläimiin. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia yhteiskunnalliseen muutokseen liittyviä kokemuksia ihmisen ja eläimen välisten suhteiden kuvauksista voidaan lukea. Lisäksi tarkastellaan, kuinka ihmisten ja eläinten vuorovaikutussuhteet tuottavat ja rakentavat alkuperäiskansojen edustajien kirjoittamissa teoksissa kuvattua pohjoista ja arktista tilaa. Väitöskirja tarjoaa uusia näkökulmia alkuperäiskansojen, ei-inhimillisten eläinten, pohjoisen ja arktisen ympäristön sekä Neuvostovallan välisiin moninaisiin vuorovaikutussuhteisiin. Tutkimuksen metodologisena perustana toimii tutkimusaineiston lähiluku. Lähiluvun teoreettinen viitekehys nousee posthumanistisen ja uusmaterialistisen teorian, kulttuurisen eläintutkimuksen ja jälkikolonialistisen teorian välisistä leikkauspinnoista ja risteymäkohdista. Tutkimuksessa ihmisen ja ei-inhimillisten eläinten välinen suhde näyttäytyy kulttuuristen käytäntöjen ja materiaalisten olosuhteiden luomana verkostona, jota muovaavat politiikka, luonnonolosuhteet ja monenlaiset perinteet. Teosten inhimilliset ja ei-inhimilliset henkilöhahmot ovat kietoutuneet tutkimusaineistossa kuvattuun arktiseen ympäristöön. Tähän ympäristöön vaikuttavat seudun arktinen ilmasto sekä Neuvostoliiton arktisilla ja pohjoisilla alueilla harjoittama politiikka. Tutkimuksessa Neuvostoliiton arktisen alueen valloitusta tarkastellaan asuttajakolonialistisena prosessina. Neuvostovallan antikolonialistisesta retoriikasta huolimatta sen toiminta pohjoisten ja arktisten alkuperäiskansojen alueilla muistuttaa monin tavoin alkuperäiskansojen kokemuksia muissa asuttajakolonialistisissa valtioissa. Neuvostovalta syrjäytti alkuperäiskansojen oikeudet näiden asuttamiin maa-alueisiin ja jätti alkuperäiskansojen jäsenet sosiaalisesti ja kulttuurisesti toiseutettuun asemaan. Posthumanistisesta ja uusmaterialistisesta viitekehyksestä tarkasteltuna tutkimusaineistossa kuvatut ihmiset ja ei-inhimilliset eläimet näyttäytyvät ruumiillisina ja materiaalisina olentoina, jotka ovat jatkuvassa fyysisessä vuorovaikutuksessa ympärillä olevan aktiivisen ja jatkuvasti muuttuvan arktisen todellisuuden kanssa. Ajatus inhimillisten ja ei-inhimillisten kehojen sekä niiden elinympäristön jakamasta yhteisestä materiaalisuudesta esitetään väitöskirjassa ”tulemisen” (<i>becoming</i>) ja ”trans-ruumiillisuuden” (<i>trans-corporeality</i>) käsitteiden kautta. Käsitteitä käytetään analyyttisina työkaluina, jotka ohjaavat ihmisten ja eläinten välisten suhteiden luentaa ja tulkintaa. Ihmisten ja eläinten lisäksi pohjoinen luonto ja ilmasto käsitetään aktiivisiksi toimijoiksi, mikä haastaa moderneille kulttuureille, kuten Neuvostomoderniteetille, tyypillisiä inhimillinen/ei-inhimillinen ja luonto/kulttuuri binaareja. Edellä mainitut ”tulemisen” ja ”trans-ruumiillisuuden” käsitteet mahdollistavat ei-inhimillisen luonnon toimijuuden tarkastelun kirjallisuuden tulkinnan tasolla. Samalla niiden avulla voidaan käsitteellistää ihmisen ja ei-inhimillisen todellisuuden välisen suhteen kuvauksia, jotka nousevat alkuperäiskansojen omista epistemologisista lähtökohdista. Tutkimusaineisto koostuu kolmen eri pohjoisia alkuperäiskansoja edustavan kirjailijan venäjäksi kirjoittamista proosateksteistä. Tšuktšikirjailija Juri Rytheu, nenetsikirjailija Anna Nerkagi ja hantikirjailija Jeremei Aipin ovat omien kansojensa kirjallisuuksien kuuluisimpia kirjailijoita. Kaikkien näiden kolmen kirjailijoiden teoksia on luettu ympäri Neuvostoliittoa ja useita näiden kirjailijoiden teoksista on käännetty venäjästä myös muille kielille. Varhaisin tutkimuksessa tarkasteltu teksti on Juri Rytheun kertomus <i>Golubye pestsy</i> (”Siniketut”) vuodelta 1963 ja myöhäisin Jeremei Aipinin romaani <i>Khanty, ili Zvezda utrennei zari</i> (suom. <i>Viimeinen aamutähti</i>) vuodelta 1990. Muut työssä käsitellyt teokset ovat Rytheun pienoisromaanit <i>Kogda kity ukhodiat</i> (1975, suom. <i>Kun valaat lähtevät</i>) ja <i>Teryky</i> (1979, suom. <i>Ihmissusi</i>) ja Nerkagin pienoisromaani <i>Aniko iz roda Nogo</i> (“Nogo-suvun Aniko”, 1977). Väitöskirja paljastaa, kuinka isossa osassa ei-inhimilliset eläimet ovat Neuvostoliitossa sodanjälkeisinä vuosikymmeninä kirjoitetussa alkuperäiskansakirjallisuudessa. Tutkimus osoittaa, että teoksissa eläimet eivät näyttäydy vain osana pohjoista ja arktista maisemaa. Ne ovat pikemminkin toislajisia kumppaneita, joiden kanssa alkuperäiskansojen edustajat asuttavat yhdessä arktista ja pohjoista kotiseutua. Ihmisten ja eläinten suhteiden kuvaukset tarjoavat alkuperäiskansoja edustaville kirjailijoille keinoja esittää ihmisen ja ei-inhimillisen luonnon välistä suhdetta koskevia näkemyksiä, jotka haastavat ympäröivän modernin yhteiskunnan ihminen/eläin ja inhimillinen/ei-inhimillinen binaareja. Samalla nämä kuvaukset alleviivaavat ihmisen ruumiillista kietoutuneisuutta ei-inhimilliseen arktiseen luontoon. Väitöskirja tuottaa uutta tietoa siitä, kuinka alkuperäiskansoja edustavat kirjailijat käsittelevät alkuperäiskansojen kokemuksia Neuvostoliitosta sekä Neuvostovallan ja alkuperäiskansayhteisöjen suhteesta nimenomaan ihmisen ja eläimen välisen suhteen kautta. Neuvostovallan alkuperäiskansoihin kohdistamat sivilisaatio- ja modernisaatioprosessit johtivat alkuperäiskansoihin kuuluvien nuorten vieraantumiseen omista yhteisöistään. Vieraantuminen ja ristiriidat alkuperäiskansoihin kuuluvien nuorten kulttuurisessa ja kansallisessa identiteetissä heijastuvat tutkimusaineistossa ihmisen ja eläimen väliseen suhteeseen monin eri tavoin. Neuvostomoderniteetissa vallinnut hierarkia ihmisen ja eläimen välillä tarjoaa pohjoisia alkuperäiskansoja edustaville kirjailijoille myös keinon tuoda esiin alkuperäiskansojen jäsenten kulttuurisesti toiseutettua asemaa Neuvostoyhteiskunnassa. Ei-inhimillisiin eläimiin kohdistuvan väkivallan kautta kirjailijat käsittelevät valtiovallan asuttajakolonialististen käytänteiden väkivaltaisuutta alkuperäiskansojen näkökulmasta. Samalla he tuovat esiin, kuinka tämä väkivalta koskee paitsi alkuperäiskansojen edustajia myös eläimiä ja muuta pohjoista ei-inhimillistä luontoa. Alkuperäiskansoihin kuuluvien kirjailijoiden kuvaamien ihmisten ja eläinten välisten suhteiden tarkastelu paljastaa myös, kuinka monisyisestä ilmiöstä Neuvostoliiton aikana kirjoitetussa alkuperäiskansakirjallisuudessa on kyse. Alkuperäiskansoja edustavia kirjailijoita ei tule lukea yksinomaan alkuperäiskansojen perinteiden jatkajina tai Neuvostoliiton kulttuurieliitin uskollisina jäseninä. Sen sijaan väitöskirja osoittaa, että kirjailijoiden teoksissa korostuu näiden hybridi kulttuurinen asema yhtäältä alkuperäiskansojen edustajina ja toisaalta moderneina Neuvostokansalaisina. Tämä hybridisyys sekä siihen sisältyvät jännitteet ja ristiriidat muistuttavat monin tavoin myös kirjailijoiden teoksissa kuvattujen ihmisen ja eläinten välisen suhteen hybridisyyttä ja kompleksisuutta.
www.urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201601293494
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...inness-1.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
This thesis examines the topic of context awareness for navigation applications and asks the question, “What are the benefits and constraints of introducing context awareness in navigation?” Context awareness can be defined as a computer’s ability to understand the situation or context in which it is operating. In particular, we are interested in how context awareness can be used to understand the navigation needs of people using mobile computers, such as smartphones, but context awareness can also benefit other types of navigation users, such as maritime navigators. There are countless other potential applications of context awareness, but this thesis focuses on applications related to navigation. For example, if a smartphone-based navigation system can understand when a user is walking, driving a car, or riding a train, then it can adapt its navigation algorithms to improve positioning performance. We argue that the primary set of tools available for generating context awareness is machine learning. Machine learning is, in fact, a collection of many different algorithms and techniques for developing “computer systems that automatically improve their performance through experience” [1]. This thesis examines systematically the ability of existing algorithms from machine learning to endow computing systems with context awareness. Specifically, we apply machine learning techniques to tackle three different tasks related to context awareness and having applications in the field of navigation: (1) to recognize the activity of a smartphone user in an indoor office environment, (2) to recognize the mode of motion that a smartphone user is undergoing outdoors, and (3) to determine the optimal path of a ship traveling through ice-covered waters. The diversity of these tasks was chosen intentionally to demonstrate the breadth of problems encompassed by the topic of context awareness. During the course of studying context awareness, we adopted two conceptual “frameworks,” which we find useful for the purpose of solidifying the abstract concepts of context and context awareness. The first such framework is based strongly on the writings of a rhetorician from Hellenistic Greece, Hermagoras of Temnos, who defined seven elements of “circumstance”. We adopt these seven elements to describe contextual information. The second framework, which we dub the “context pyramid” describes the processing of raw sensor data into contextual information in terms of six different levels. At the top of the pyramid is “rich context”, where the information is expressed in prose, and the goal for the computer is to mimic the way that a human would describe a situation. We are still a long way off from computers being able to match a human’s ability to understand and describe context, but this thesis improves the state-of-the-art in context awareness for navigation applications. For some particular tasks, machine learning has succeeded in outperforming humans, and in the future there are likely to be tasks in navigation where computers outperform humans. One example might be the route optimization task described above. This is an example of a task where many different types of information must be fused in non-obvious ways, and it may be that computer algorithms can find better routes through ice-covered waters than even well-trained human navigators. This thesis provides only preliminary evidence of this possibility, and future work is needed to further develop the techniques outlined here. The same can be said of the other two navigation-related tasks examined in this thesis.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1876-5
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1876-5.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Material processing technologies are required to be increasingly cleaner and safer for the globe to prevent excessive exposure to toxins and pollutants. This work presents a solution for two processes that currently use such harmful chemicals. The method uses pressurized carbon dioxide (CO<SUB>2</SUB>) to produce an artificial patina on metallic zinc. The artificial patina shows promise in enhancing corrosion protection and promoting adhesion of organic coatings applied on hot-dip galvanized steels that are currently treated with other chemicals for the same effect. Additionally, the artificial patina can be converted into distinct zinc oxide (ZnO) nanostructures that could have applications in, e.g. antibacterial surfaces, gas sensors or solar cells. The thesis details a holistic description of the treatment method by exploring the fundamental interactions and formation mechanisms of the artificial patina. The artificial patina could be formed uniformly throughout a substrate surface using a supercritical carbon dioxide (scCO<SUB>2</SUB>) treatment together with only water or with the addition of catalysts. The supercritical treatment was able to form a homogeneous layer of the artificial patina on the substrate surfaces. The formed artificial patina was composed of zinc carbonate (ZnCO<SUB>3</SUB>) as well as a new kind of zinc hydroxy carbonate compound with a nanowire morphology. The chemistry and structure of the carbonates were advantageous for applying organic coatings onto the hot-dip galvanized surfaces, and they created a dense barrier layer that could help prevent corrosion. The artificial patina could be converted to ZnO with a simple heat-treatment which produced semiconducting ZnO nanostructures. Therefore, this method could help by reducing the usage of harmful chemicals significantly, achieving a comparable outcome only CO<SUB>2</SUB> and water in a facile and environmentally-friendly process.
This is a study of Finnish soldiers’ letter relationships in World War II. The primary research questions are 1. How much and to whom did the soldiers write letters? 2. How did they build and maintain their relationships among the various people in their lives through the letter? The study centers on the comparison of three groups of soldiers’ letters: I analyze how the soldiers wrote to their family (mothers and wives), men (brothers and friends), and female penpals. The study is a socio-cultural history of intimate relationships, and its theoretical framework is in the concept of intimacy. Its premise is in the recently emphasized notion that people nurture their relationships in multiple ways and that in the course of everyday life, sharing routines and mere spending time together is much more common and important for relationships than self-disclosure that is stressed in popular culture. In this study, I analyze the various dialogical, symbolic, and habitual intimate practices that soldiers utilized in their letter relationships. This theoretical framework, which challenges cultural historical letter research that has typically concentrated on the dialogical writing of letters, is particularly suitable for the analysis of wartime letters because during the war the letter became exceptionally a medium of everyday communication for close family members. The main material of the study consists of 70 letter exchanges from the wartime letter collection of Tampere University Folklife Archives, which holds a collection of c. 57 000 letters from World War II Finland. The analysis consists of two parts. In the first empirical chapter I investigate the extent of Finnish soldiers’ writing and letter relationships through the field post statistics of the Finnish Army Field Post and the wartime letter collection of the Folklife Archives. They reveal a great, even internationally exceptionally lively letter culture in which writing became literally a daily activity for soldiers: a soldier who served in the army 1941–1944 wrote over 1,400 letters on average – more than one letter per day. Soldiers’ letter circles were vast, comprising dozens of people on the home front as well as in the battle lines. They wrote to family at home and eagerly sought penpals among civilian women, but a considerable part of the field post also circulated among the troops as soldiers wrote letters to their brothers and friends serving elsewhere on the front. The three other chapters deal one by one with soldiers’ letter relationships with family, other men and female penpals. The examination starts from soldiers’ letters to mothers and wives who were soldiers’ main correspondents. In the family writing, what was important was the regular and frequent exchange of letters that maintained emotional connections and alleviated civilians’ fears about their men in danger. What was actually written in the letters was not as important. Soldiers wished to spare their loved ones from the horrors of war, but the mundanity of family writing was also caused by ordinary people’s limited writing skills and an outcome of frequent writing: when letters were exchanged every few days, correspondence became a medium of everyday communication in which news and greetings were exchanged as rituals just as at family dinner table in peacetime life. Soldiers’ writing with brothers and friends offers an intriguing point of comparison to the family letters. Soldiers did not write to other men as often as to their families and avoided direct expressions of intimacy. Men’s experiential writing was deeper than that of the family letters, however. In contrast to what they wrote to their mothers and wives, soldiers wrote openly and even eagerly about their battle experiences and lives at the front to their brothers and friends. Sharing this manly world of experiences was the basis of men’s letter connections. In spite of the experiential openness, men rarely revealed the extent of their emotions to one another. The most extraordinary part of the wartime letter culture was the penpal writing between soldiers and women, which reached unpreceded heights during the war. These exchanges originated in the so-called “unknown soldier parcels” that women’s organizations sent to the front and later through penpal advertising in magazines and newspapers. The letter relationships between soldiers and women took many forms. Their writing was at first mostly patriotic comradeship, but light entertainment and seeking romantic affairs became their prime motivators during the latter war years. In their most advanced forms, these relationships reached a state which soldiers could not reach with their family members or friends. In the privacy of the letter soldiers could confess to their unknown penpals their fears and anxieties – what it felt to be at war. The study significantly enlarges the understanding of wartime letter writing, which has so far been studied principally from the perspective of family relations. It shows how Finnish men, in the crossfire of the exceptional circumstances of the war and the masculine norms of the time, conducted their relationships in diverse ways with the various people in their lives, thus, shedding new light on the emotional, gender, and experiential histories of war.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1722-5
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1722-5.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Tuberkuloosin tehokas hoito on tärkeää sekä potilaan parantamiseksi että uusien tartuntojen estämiseksi, koska tuberkuloosi tarttuu ilman välityksellä ihmisestä toiseen. Tuberkuloosin hoidon laatua arvioidaan yleisimmin määrittämällä hoidon lopputulos. Tämä kuvastaa hoidon tehoa lyhyellä aikavälillä. Pysyvämpää paranemista voidaan tarkastella tutkimalla tuberkuloosin uusiutumista. Uusiutuminen voi johtua joko aiemmin hoidetun taudin uudelleen aktivoitumisesta tai uudesta tartunnasta. Tutkittaessa tuberkuloosin hoidon laatua on tärkeää erottaa nämä syntymekanismit, koska vain taudin uudelleen aktivoituminen kuvastaa aiemman tuberkuloosiepisodin hoidon riittämättömyyttä. Tämän väitöstutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella tuberkuloosin hoidon laatua Suomessa arvioimalla hoidon lopputuloksia vuoden kohdalla hoidon alusta laskien, tuberkuloosin uusiutumista pidemmällä aikavälillä sekä hoidon epäonnistumisen riskitekijöitä. Uusiutuneiden tapausten kohdalla oli tarkoituksena erotella taudin uudelleen aktivoitumisesta ja uudesta tartunnasta johtuvat tapaukset. Lisäksi arvioimme ilmoitettujen hoidon lopputulosten sekä uusiutuneille tapauksille edeltävässä tuberkuloosiepisodissa annetun hoidon asianmukaisuutta. Kyseessä oli taannehtiva kohorttitutkimus, joka pohjautui valtakunnalliseen tartuntatautirekisteriin ilmoitettuihin tuberkuloositapauksiin. Tutkimuksessa arvioitiin kahdeksan vuoden tutkimusjakson aikana rekisteriin ilmoitettujen mikrobiologisesti varmennettujen keuhkotuberkuloositapausten hoidon lopputuloksia. Tapauksia oli 1416, kun monilääkeresistentit tuberkuloosikannat oli suljettu pois tutkimuksesta. Tuberkuloosin uusiutumista tutkittiin 19 vuoden tutkimusjakson aikana, ja tässä kohortissa oli mukana 8084 tuberkuloositapausta. Tuberkuloosin uusiutumisen syntymekanismi pystyttiin tutkimaan niiltä tapauksilta, joilla oli tuberkuloosia aiheuttavan bakteerin, <i>Mycobacterium tuberculosis’n</i>, kannat tallessa molemmista tautiepisodeista. Erottelu tehtiin käyttämällä kokogenomisekvensointia, joka on uusi genotyypitys-menetelmä. 75 %:lle tapauksista oli ilmoitettu hyvä hoidon lopputulos. Kuolema ennen hoitoa tai hoidon aikana oli toiseksi yleisin hoidon lopputulosryhmä 16 %:n osuudella. Muut erityisen huonot hoidon lopputulokset, epäonnistunut hoito ja hoito jäänyt kesken, olivat harvinaisia yhteensä vain yhden prosentin osuudella. Alle prosentilla tapauksista tuberkuloosi uusiutui tutkimusjakson aikana. Yli 80 % uusiutumisista johtui taudin uudelleen aktivoitumisesta. Miessukupuoli oli sekä kuoleman että tuberkuloosin uusiutumisen riskitekijä. Vanhemmilla ikäryhmillä oli suurempi kuolemanriski, kun taas nuoremmilla tapauksilla oli suurempi tuberkuloosin uusiutumisen riski, vaikka eroavuudet seuranta-ajoissa ikäryhmien välillä otettiin huomioon. Liitännäissairaudet lisäsivät kaikkien ikäryhmien riskiä hoidon lopputulokselle kuollut. Lääkeresistentti tuberkuloosikanta ennusti muita huonoja hoidon lopputuloksia paitsi kuolemaa. Tuberkuloosin uusiutumisen riski pidemmällä aikavälillä oli voimakkaasti suurempi keuhkotuberkuloosia sairastavilla kuin keuhkojen ulkopuolista tuberkuloosia sairastavilla. Lisäksi havaitsimme, että ilmoitetut hoidon lopputulokset sekä uusiutuneiden tapausten edeltävässä tuberkuloosiepisodissa saama hoito poikkesivat merkittävissä määrin kansallisista ja kansainvälisistä ohjeista. Yhteenvetona voidaan todeta, että hyvän hoidon lopputuloksen osuus on selvästi pienempi kuin Maailman terveysjärjestön WHO:n tavoitteeksi asettama 85 %. Tämä johtuu pääasiassa kuolleiden suuresta osuudesta. Tuberkuloosin uusiutuminen on harvinaista. Kuolleiden suurta osuutta selittävät ainakin osittain suomalaissyntyisten tuberkuloosipotilaiden korkea keski-ikä sekä liitännäissairauksien yleisyys tuberkuloosia sairastavilla. Koska suurin osa kuolemantapauksista ilmenee joko ennen tuberkuloosin hoidon aloitusta tai kahden ensimmäisen hoitokuukauden aikana, tuberkuloosin tunnettavuuden parantaminen sekä väestön että terveydenhuoltohenkilöstön keskuudessa on tarpeen, jotta tätä harvinaista tautia osataan epäillä ja diagnosoida sekä aloittaa hoito ajoissa. Lisäksi on tärkeää huolehtia oikean lääkeyhdistelmän valinnasta sekä hoidon tukemisesta käyttäen valvottua lääkehoitoa erityisesti nuoremmilla miehillä ja henkilöillä, joilla on lääkeresistentti kanta, koska näillä potilasryhmillä on selvästi lisääntynyt hoidon epäonnistumisen riski. Havaitsemamme poikkeamat ilmoitetuissa hoidon lopputuloksissa sekä uusiutuneiden tapausten edeltävän tuberkuloosiepisodin hoidoissa viittaavat siihen, että tuberkuloosia hoitavat lääkärit tarvitsevat lisäkoulutusta ja kansallisia ohjeita on syytä tarkentaa.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1768-3
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1768-3.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
III-V-puolijohdeaurinkokennot ovat osoittaneet ylivertaisuutensa aurinkokennoteknologioiden keskuudessa, sillä tämänhetkinen hyötysuhteen maailmanennätys on saavutettu III-V-moniliitosaurinkokennoilla. Hyötysuhteen kasvattaminen vaatii uudenlaisia lähestymistapoja, kuten valon optisen hallinnan hyödyntämistä. Korkeamman hyötysuhteen lisäksi, etenkin avaruussovelluksiin, tavoitteena on uudet ominaisuudet, kuten taipuisuus, korkea tehopainosuhde ja puolijohteen kasvatusalustan uudelleen käyttäminen, jotta valmistuskustannuksia saadaan alennettua. Tämä väitöskirjatyö keskittyy kehittämään ohuiden III-V-puolijohdeaurinkokennojen valonohjausrakenteita, joiden avulla pystytään kasvattamaan absorptiopituutta aurinkokennon sisällä. Tutkimusmenetelmä käsittää takapeilien ja aurinkokennojen valmistamisen ja karakterisoinnin käyttäen olemassa olevia ja työn aikana kehitettyjä menettelytapoja. Tässä työssä tutkitut edistykselliset aurinkokennorakenteet mahdollistavat valon spektrin tehokkaamman hyödyntämisen käyttämällä laimeita typpiyhdisteitä tai kvanttipisteitä, jotka molemmat hyötyvät takapeilien aikaansaamasta absorptiopituuden kasvusta. Tämän työn päätulokset sisältävät kehitetyn tasomainen korkean heijastuksen omaavan Ag/Cu-takapeilin, joka soveltuu myös virrankeräimeksi. Tämän jatkona kehitettiin polymeeriin valmistettu pyramidirakenteinen takapeili, joka hyödyntää valon diffraktiota ollen lisäksi vastustuskykyinen elektronisäteilytykselle. Jotta pystytiin havainnollistamaan tasomaisen takapeilin toiminta, peili valmistettiin laimeisiin typpiyhdisteaurinkokennoihin, joiden energia-aukot olivat 1 eV ja 0.8 eV. Oikosulkuvirrantiheydet, jotka saavutettiin aurinkokennoille vastaavat virtasovitetun moniliitosaurinkokennon vaatimaa virrantuottoa, joka koostuu kolmesta tai useammasta liitoksesta. Näiden lisäksi, tasomaisen takapeili valmistettiin InAs/GaAs-kvanttipisteaurinkokennoon, josta paksu kasvualusta oli poistettu. Virrantuotto oli kaksi kertaa suurempi kuin ilman takapeiliä, kuten oli oletettu ja aurinkokenno saavutti 0.844 V avoimen piirin jännitteen, joka on yksi korkeimmista raportoiduista arvoista. Lopuksi johdettiin laskentamalli, jota käytettiin arvioitaessa pyramidirakenteiden vaikutusta kvanttipisteaurinkokennon suorituskykyyn. Tulosten perusteella havaittiin merkittävä 12-kertainen kasvu kvanttipisteiden virrantuotossa.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1770-6
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1770-6.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Elämä tietoyhteiskunnassa pitää sisällään suurien tietomassojen parissa toimimista. Aikakautta kuvastaa se, että tiedon luomiseen, prosessointiin, jakamiseen, säilyttämiseen ja käyttöön uhrataan paljon aikaa. Tässä informaatiotulvassa faktojen ja fiktion erottaminen ei aina ole helppoa. Vaikeita ovat myös päätökset siitä, mitä tietoa tulisi käyttää. Vaihtoehtoiset faktat, valeuutiset ja vaikeudet erottaa hyödyllinen tieto hyödyttömästä hankaloittavat omalta osaltaan tiedonkäyttöä. Ei olekaan ihme, että julkisen sektorin toiminnassa faktojen tarkastuksesta sekä käyttökelpoisen tiedon määrittelystä on tullut osa arkea, kuten myös hankaluuksista määrittää hyödyllinen tieto. Tiedonkäytön hankaluudet ovat tämän väitöskirjan suurin inspiraationlähde, sillä työ keskittyy tarkastelemaan sitä, mitkä syyt motivoivat tulostietojen tiedonkäyttöä ja tiedon käyttämättä jättämistä julkisella sektorilla. Tutkimuskysymys ei ole uusi kansainvälisessä tutkimuksessa, mutta siihen on hyvä palata, koska nykyteoriat aiheesta kärsivät sekä koheesion puutteesta että kattavuuden katvealueista. Koheesion puuttumisella viitataan siihen, että tuloksellisuuden johtamisen tutkimuskentässä ei ole selkeää yhteistä ja yleisesti hyväksyttyä teoriapohjaa, johon tehdyt tutkimukset voisivat kiinnittyä. Tutkimusten teoreettiset taustat ovatkin olleet idiosynkraattisia. Koheesion puute on heikentänyt tutkijoiden kykyä aggregoida ja integroida tutkimustuloksia, jolloin kokonaiskuva tuloksellisuustietojen käytöstä julkisella sektorilla on jäänyt pimentoon. Teorioiden kattavuudessa on parantamisen varaa, koska tiedon käyttämättä jättämisen syyt ovat saaneet liian vähän huomiota ja monitulkintaisuus sekä päällekkäisyys tiedonkäytön syissä on jäänyt suurelta osin tunnistamatta. Tämä tutkimus yrittää laajentaa tulostietojen käytön tutkimusta näiden laiminlyötyjen osa- alueiden tutkimisen avulla. Väitöskirja on luonteeltaan poikkitieteellinen monimenetelmätutkimus, joka pohjautuu pragmatismiin tieteenfilosofisena suuntauksena. Työn tarkoituksena on luoda holistinen teoreettinen viitekehys tuloksellisuustietojen käytön ja käyttämättä jättämisen syistä. Tutkimuksessa luotu teoreettinen viitekehys ehdottaa tiedonkäytön tai käyttämättä jättämisen syiksi yhteen kietoutuneita yksilö- ja kontekstitekijöitä. Tarkemmin jaoteltuna yksilötekijät muodostuvat demografisista muuttujista, mentaalimalleista ja vallasta. Kontekstitekijät viittaavat sosiaaliseen paineeseen, informaation tuottajaan, informaatiokanavaan ja informaation ominaisuuksiin. Väitöskirja koostuu teoreettisen viitekehyksen luovasta johdannosta sekä neljästä artikkelista, jotka testaavat ja kehittävät luotua viitekehystä. Tutkimustulokset tarjoavat käytännöntoimijoille kattavan kokoelman syitä, joiden avulla voidaan paremmin ymmärtää sekä edistää tulostietojen käyttöä julkisella sektorilla. Tutkijoille väitöskirja tarjoaa uusia tutkimuspolkuja, joita kulkemalla voi tulevaisuudessa pyrkiä laajentamaan ymmärrystämme tulostietojen käytöstä. Nämä tutkimuspolut liittyvät tiedon käyttämättä jättämisen arvoon sekä monitulkintaisuuteen tiedonkäytön syissä.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1772-0
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1772-0.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Selkäkipu on yleinen fyysisesti raskaissa ammateissa, kuten hoitotyössä, joka sisältää paljon selkää kuormittavia työtehtäviä: nostoja, potilassiirtoja, kumarassa asennossa työskentelyä, toistuvaa selän koukistus- ja ojennusliikettä, kiirettä ja stressiä. Hyvä fyysinen kunto ei todennäköisesti yksinään riitä suojaamaan selkää fyysisiltä kuormitustekijöiltä. Luultavasti tarvitaan myös kykyä hallita ja kontrolloida selän asentoja ja liikkeitä niin työssä kuin vapaa-ajalla. Lisäksi selän terveyteen vaikuttavat monet muut biopsykososiaaliset tekijät. Väitöskirja ja sen osajulkaisut perustuvat UKK-instituutissa vuosina 2011-2015 toteutettuun satunnaistettuun kontrolloituun interventiotutkimukseen (NURSE RCT; NCT01465698), jonka tavoitteena oli tutkia 1) 6 kk kestäneen pilatestyyppisen, selän neutraaliasennon hallintaan tähtäävän neuromuskulaarisen harjoittelun, 2) selkäneuvonnan tai 3) näiden yhdistelmän vaikutuksia ja kustannusvaikuttavuutta selkäkivun intensiteettiin, pelko- ja välttämiskäyttäytymiseen sekä sairauspoissaoloihin ja elämänlaatuun verrattuna 4) kontrolliryhmään, johon ei kohdennettu mitään interventiota. Ajoittaista tai sub-akuuttia selkäkipua potevat koehenkilöt (n = 219) rekrytoitiin Tampereen kaupungin terveys- ja sosiaalitoimen toimipisteistä (vuodeosastot, kotisairaanhoito, avopalvelut ja vanhainkoti) sekä Tampereen Sydänkeskuksen, Tekonivelsairaala Coxan ja Tampereen yliopistollisen sairaalan eri osastoilta, joissa työ oli fyysisesti kuormittavaa. Väitöskirjatutkimuksessa alkuperäisen NURSE RCT:n neljään tutkimusryhmään arvotut yhdistettiin kahdeksi ryhmäksi: Lihaskuntoarjoitteluryhmä (n = 110) koostui sekä pilatesryhmään että yhdistelmäryhmään (pilates + selkäneuvonta) arvotuista. Vertailuryhmä (n = 109) muodostui ryhmistä, jotka eivät harjoitelleet (selkäneuvontaryhmä sekä kontrollit, jotka osallistuivat vain tutkimusmittauksiin). Tutkimuksessa arvioitiin selän neutraaliasennon hallintaan tähtäävän, sovelletun pilatestyyppisen lihaskuntoharjoittelun vaikutuksia selkäkivun intensiteettiin, selän liikehallintaan, pelko- ja välttämiskäyttäytymiseen, fyysiseen kuntoon sekä työhön liittyviin muuttujiin, sekä arvioitiin harjoitteluaktiivisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Alkutilanteessa analysoitiin myös tutkimusjoukon työtä haittaavaan selkäkipuun, fyysiseen toimintakykyyn ja työkykyyn vaikuttavia tekijöitä, sekä selvitettiin tutkimuksen interventioiden vaikuttavuuden mittaamiseksi käytettävien fyysisten testien toistettavuus. Neuromuskulaarisen, sovelletun pilatestyyppisen harjoitteluohjelman tavoitteena oli selän neutraalialueen hallinnan avulla selkäkipujen vähentäminen sekä hoitotyössä vaadittavan lihasvoiman ja –kestävyyden lisääminen. Muita harjoitusohjelman tavoitteita olivat: 1) lisätä selän tukevuutta harjoituksilla, joissa selkään kohdistuva kuormitus on pieni, mutta selkää tukevien lihasten aktiivisuus on suuri, 2) lisätä vartalon lihasten kestävyyttä, 3) lisätä alaraajojen voimaa toiminnallisilla kyykistysharjoituksilla, 4) parantaa asennon ja tasapainon hallintaa vartalon lihasten yhtaikaisen lihasaktiivisuuden (co-contraction) avulla, 5) hyödyntää selän tukemisessa hengityksen avulla saavutettu vatsaontelon paineen lisääntyminen ja 6) lisätä liikkuvuutta rintarangassa, sekä lonkka- ja nilkkanivelissä. Harjoitusohjelma kesti 6 kk ja siinä edettiin progressiivisesti kolmelle eri vaativuustasolle. Tavoitteena oli harjoitella kaksi kertaa viikossa: intervention kahden ensimmäisen kuukauden aikana ohjatussa ryhmässä (taso I) ja sen jälkeen (tasot II ja III) kerran viikossa ohjatussa ryhmässä ja kerran omatoimisesti harjoitusvideon tai kirjallisen ohjelman mukaan. Keskimääräisiä harjoittelukertoja 24 viikon aikana oli 26,3 (tavoitellusta 48 kerrasta) eli noin 1,1 kertaa viikossa. Tällä harjoittelumäärällä selkäkivun intensiteetti, työtä haittaava kipu, pelko- ja välttämisuskomukset sekä vaikeudet raskaissa hoitotyön tehtävissä vähenivät tilastollisesti merkitsevästi verrattuna harjoittelemattomien ryhmään. Selän liikehallinta ja vatsalihasvoima paranivat, mutta muissa kuntotekijöissä ei tapahtunut muutosta. Harjoitteluaktiivisuus vaikutti tuloksiin. Vähintään kerran viikossa harjoitelleiden selkäkivun intensiteetti väheni 6 kk:n seurantamittauksissa 43%, mikä on myös kliinisesti merkittävä tulos. Harjoitteluaktiivisuus oli tavoiteltua matalampi. Vuorotyö, matala koulutustaso, fyysiseen aktiivisuuteen liittyvät pelot ja uskomukset sekä matalampi alkutilanteen kuntotaso olivat yhteydessä alhaisempaan harjoittelumäärään. Koska vain toteutunut harjoittelu voi olla tehokasta ja vaikuttavaa, hyvin suunnitellun ja toteutetun harjoitusohjelman lisäksi suurta huomiota pitäisi kiinnittää niin interventiotutkimuksissa kuin käytännön asiakastyössäkin tekijöihin, joiden avulla harjoitusaktiivisuutta saataisiin kohennettua. Näiden tekijöiden selvittely vaatii vielä lisätutkimuksia.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1785-0
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1785-0.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Grid-connected inverters are typically applied to integrate renewable energy, such as solar and wind, to the power system. Therefore, proper operation of the inverters is essential for efficient utilization of the renewable energy. Rapidly increasing the number of gridconnected inverters has started to affect power system dynamics and stability, particularly in areas where the majority of the power is generated through the inverters. One issue studied is the harmonic resonance between the inverter and the grid. The stability of the grid-connected system can be evaluated by an impedance-based stability analysis, where the system stability is assessed by the ratio between the inverter and the grid impedances. Previous studies have presented multiple methods for designing the gridconnected inverter so that the impedance-based stability issues can be avoided under certain grid conditions. However, the grid impedance usually remains unknown in the inverter design process and may vary over time; this typically means it is not possible to customize the inverter to the grid-connection point or ensure the impedance-based stability. This thesis has presented methods for real-time measurements of the grid-connected systems. Applying the methods, the grid impedance can be obtained in real time and the impedance-based stability of the grid-connected system can be assessed under varying grid conditions. Additionally, the measurements can be utilized to improve the inverter performance in the grid-connection point. In this thesis, the grid-connected inverter is configured to adaptively re-adjust its own control parameters based on the real-time measurements of the grid conditions. This is shown to effectively avoid the impedance-based stability issues and to improve the inverter control performance under varying grid conditions.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1779-9
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1779-9.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Securing communication in computer networks has been an essential feature ever since the Internet, as we know it today, was started. One of the best known and most common methods for secure communication is to use a Virtual Private Network (VPN) solution, mainly operating with an IP security (IPsec) protocol suite originally published in 1995 (RFC1825). It is clear that the Internet, and networks in general, have changed dramatically since then. In particular, the onset of the Cloud and the Internet-of-Things (IoT) have placed new demands on secure networking. Even though the IPsec suite has been updated over the years, it is starting to reach the limits of its capabilities in its present form. Recent advances in networking have thrown up Software-Defined Networking (SDN), which decouples the control and data planes, and thus centralizes the network control. SDN provides arbitrary network topologies and elastic packet forwarding that have enabled useful innovations at the network level. This thesis studies SDN-powered VPN networking and explains the benefits of this combination. Even though the main context is the Cloud, the approaches described here are also valid for non-Cloud operation and are thus suitable for a variety of other use cases for both SMEs and large corporations. In addition to IPsec, open source TLS-based VPN (e.g. OpenVPN) solutions are often used to establish secure tunnels. Research shows that a full-mesh VPN network between multiple sites can be provided using OpenVPN and it can be utilized by SDN to create a seamless, resilient layer-2 overlay for multiple purposes, including the Cloud. However, such a VPN tunnel suffers from resiliency problems and cannot meet the increasing availability requirements. The network setup proposed here is similar to Software-Defined WAN (SD-WAN) solutions and is extremely useful for applications with strict requirements for resiliency and security, even if best-effort ISP is used. IPsec is still preferred over OpenVPN for some use cases, especially by smaller enterprises. Therefore, this research also examines the possibilities for high availability, load balancing, and faster operational speeds for IPsec. We present a novel approach involving the separation of the Internet Key Exchange (IKE) and the Encapsulation Security Payload (ESP) in SDN fashion to operate from separate devices. This allows central management for the IKE while several separate ESP devices can concentrate on the heavy processing. Initially, our research relied on software solutions for ESP processing. Despite the ingenuity of the architectural concept, and although it provided high availability and good load balancing, there was no anti-replay protection. Since anti-replay protection is vital for secure communication, another approach was required. It thus became clear that the ideal solution for such large IPsec tunneling would be to have a pool of fast ESP devices, but to confine the IKE operation to a single centralized device. This would obviate the need for load balancing but still allow high availability via the device pool. The focus of this research thus turned to the study of pure hardware solutions on an FPGA, and their feasibility and production readiness for application in the Cloud context. Our research shows that FPGA works fluently in an SDN network as a standalone IPsec accelerator for ESP packets. The proposed architecture has 10 Gbps throughput, yet the latency is less than 10 µs, meaning that this architecture is especially efficient for data center use and offers increased performance and latency requirements. The high demands of the network packet processing can be met using several different approaches, so this approach is not just limited to the topics presented in this thesis. Global network traffic is growing all the time, so the development of more efficient methods and devices is inevitable. The increasing number of IoT devices will result in a lot of network traffic utilising the Cloud infrastructures in the near future. Based on the latest research, once SDN and hardware acceleration have become fully integrated into the Cloud, the future for secure networking looks promising. SDN technology will open up a wide range of new possibilities for data forwarding, while hardware acceleration will satisfy the increased performance requirements. Although it still remains to be seen whether SDN can answer all the requirements for performance, high availability and resiliency, this thesis shows that it is a very competent technology, even though we have explored only a minor fraction of its capabilities.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1774-4
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1774-4.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Ilmaispelit ovat mullistaneet pelialan. Pelin tarjoaminen ilmaiseksi ja tulojen kerääminen vapaaehtoisilla pelinsisäisillä maksuilla on osoittautunut tuottavimmaksi tavaksi ansaita peleillä. Mallin ansiosta pelejä pelataan nyt enemmän kuin koskaan, ja niiden taloudellinen merkitys on moninkertaistunut. Samaan aikaan ilmaispelit ovat saaneet osakseen kritiikkiä, jonka mukaan ne tarjoavat heikompia pelikokemuksia ja käyttävät hyväkseen pelaajia manipuloiden nämä pelaamaan ja maksamaan. Kritiikistä ja pelikokemusten muutoksista huolimatta ilmaispelien tutkimus on edelleen pitkälti keskittynyt tarkastelemaan taloudellisia näkökulmia tavoitteena tuottojen maksimointi ja parhaiden toteutustapojen löytäminen. Pelaajien näkökulmia tarkastellaan pääasiassa lokitietojen ja määrällisten kyselyjen avulla, ja eksploratiivinen, laadullinen tutkimus on ollut vähemmistössä. Ilmaispelien merkityksiä ja yhteyksiä pelikulttuuriimme ja yhteiskuntaamme ei ole juuri tutkittu. Tämä väitöskirja tarttuu haasteeseen tutkimalla ilmaispelejä useista näkökulmista ja useilla, laadullisiin lähestymistapoihin keskittyvillä menetelmillä. Työ luo laajaa ymmärrystä siitä, miten ja miksi ilmaispelit nousivat suosioon, miten ne ovat muuttaneet pelejä ja mitä ongelmallisia piirteitä niihin liittyy. Väitöksen päähuomiot liittyvät viiteen kohtaan: 1) ilmaispelien aliarvostukseen, 2) rahan ja pelikokemuksen välisiin ainutlaatuisiin haasteisiin, 3) reiluuden erilaisiin kehyksiin, 4) läpinäkyvyyden ja lainsäädännön tarpeeseen ja 5) ilmaispelien mullistavaan voimaan muuttaa pelien kulutusta ja tuotantoa. Tulokset osoittavat, että suuresta suosiostaan huolimatta ilmaispelejä arvostetaan muita pelejä vähemmän. Tämä koskee erityisesti mobiili- ja kasuaalipelejä ja kuvaa sitä, miten arvioimme ja arvotamme pelejä. Arvostuksen puute liittyy osaltaan ilmaispelien luonteeseen. Ne ovat usein päättymättömiä ja hidastempoisia ja tarjoavat muista peleistä poikkeavia haasteita. Niiden tarjoamat kokemukset eroavat perinteisistä, meritokraattisista arvoista, jotka tyypillisesti liitetään peleihin, ja erityisesti rahaa maksamalla eteneminen on ristiriidassa näiden arvojen kanssa. Arvostuksen puute taas näkyy esimerkiksi siinä, miten peleistä keskustellaan, miten niitä arvioidaan (tai ei arvioida lainkaan) pelimediassa ja miten niitä tutkitaan. Ilmaispelien pelaajia voidaan myös sulkea pelaajayhteisöistä tai pelaajaidentiteeteistä. Samalla ansaintamallin haasteet ovat tuoneet esiin uusia, luovia suunnitteluratkaisuja, jotka lisäävät pelikokemusten monimuotoisuutta ja tarjoavat joustavampaa pelaamista laajemmille yleisöille. Ilmaispeleihin liittyvät eettiset ongelmat tulee ottaa vakavasti. Läpinäkyvyyden puutteeseen, ongelmapelaamiseen, samankaltaisuuteen uhkapelien kanssa, alaikäisille markkinointiin ja yksityisyyteen liittyvät kysymykset nostavat esiin tärkeitä huolia. Samalla kun ilmaispeliyhtiöiden tulee antaa pelaajille tarpeeksi tietoa ja rakentaa työkaluja vahinko-ostosten ja ongelmapelaamisen estämiseksi, peliala tarvitsee myös ulkoapäin tulevaa säätelyä. Jotta lainsäädäntö olisi reilu ja toimiva, tarvitsemme tutkijoiden ja teollisuuden asiantuntemusta lakiasäätävissä elimissä. Haasteista ja aliarvostuksesta huolimatta ilmaispelien vaikutus peliteollisuuteen ja pelien kulutukseen on sekä merkittävä että peruuttamaton. Siten ne ansaitsevat huomiomme ja kriittisen tarkastelun oikeutettuna osana pelikulttuuriamme. Jos ei tunne ilmaispelejä, ei tunne pelejä.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1781-2
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1781-2.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Electronics is already controlling a large number of everyday items. Due to that, electronics are found from all kinds of devices and surfaces. The traditional rigid circuit boards are the most common options in adding electronics to the surroundings. However, a new class of electronics is needed to enable the transition to a higher level of seamless integration. This transition can be done with so-called conformable electronics. Using printed electronics could bring down material consumption and allow the use of new materials in conformable electronics. In the present thesis, three different printing methods – spray coating, screen printing, and inkjet printing – were investigated to fabricate different conformable electronics: transparent touch panel, ECG electrodes, and on-skin temperature sensors. It was also studied how the printed electrode patch compares to the commercial single electrodes and how well they function in real-life situations. A transparent touch panel with 64.7% transparency was fabricated using spray- coated graphene/PEDOT:PSS ink on a piezoelectric film. The touch panel exhibited 35 pC N-1 sensitivity, and it was able to be used both in dry and moist environments. Screen printing and stretchable silver inks were used to manufacture ECG monitoring patches on a stretchable polyurethane substrate. The ECG signal quality of the printed patch was compared with commercial electrodes in volunteer trials to verify the functionality before testing with cardiac patients. The overall signal quality was similar, and thus the electrode patches were tested with cardiac patients. E-jet printing was used to fabricate silver temperature sensors on bacterial nanocellulose substrate with a 20 µm line width. Also, inkjet-printed graphene/PEDOT:PSS temperature sensors were fabricated on thermoplastic polyurethane. The temperature sensors exhibited TRC of 0.06% that does not compete with the most efficient sensors but indicates that alternative substrate materials such as nanocellulose can be used instead of plastics. Additionally, inherently conformable materials like thermoplastic polyurethane and graphene/PEDOT:PSS ink can be used to make temperature sensors. Printed structures do not yet compete with the efficiency with some of the already existing systems, but the benefits arise from the novel materials and reduced material consumption in conformable electronics manufacturing. However, for example, the ECG monitoring system, with stretchable conductors and soft substrate, provided similar signal quality as its commercial counterpart. Also, novel materials and fabrications processes enable new applications that are not limited by the traditional electronics fabrication processes and materials.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1739-3
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1739-3.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Kuluttajien mediavalintaprosessin ja siihen liittyvien psykologisten ja osin alitajuisten elementtien ymmärtämisestä on hyötyä media-alan yrityksille tuotekehityksessä ja markkinoinnissa. Koska suurin osa median käyttämisen kustannuksista on muita kuin rahallisia kustannuksia, voidaan kysyntää ja asiakastyytyväisyyttä parantaa helposti näitä kustannuksia pienentämällä. Kuluttajien harkintajoukon muodostamisprosessin ymmärtäminen auttaa yrityksiä terävöittämään markkinointiviestintäänsä ja kohdentamaan sen paremmin. Tämän väitöskirjan tavoitteena on käsitteellistää ja mallintaa laaja-alaisesti kuluttajien päätöksentekoprosessia sekä auttaa kuluttajia ja yrityksiä ymmärtämään paremmin kuluttajien päätöksentekoprosessin vaiheita ja eri elementtien roolia päätöksenteossa. Tässä tutkimuksessa pääpaino on valintaprosessin selvittämisessä, eikä niinkään sen selvittämisessä mitä ihmiset valitsevat missäkin tilanteessa. Lähtökohtana tutkimuksessa oli mediatalouden tutkimusala, mikä on kokoelma mediaan ja media-alan yrityksiin liittyviä teemoja. Koska mediatalouden tutkimusala ei kuitenkaan kata kaikkia kuluttajien valintaprosessin kannalta olennaisia elementtejä, on tässä tutkimuksessa hyödynnetty myös monia muita tieteenaloja. Tutkimuksessa käytetään aiheeseen liittyviä teoreettisia viitekehyksiä ja käsitteistöä taloustieteen, viestinnän, kulutustutkimuksen, päätöksentekoteorian, filosofian, psykologian, sosiologian ja markkinoinnin aloilta. Tutkimuksessa kehitellään ehdotettavaa mallia sekä teorian että pienen esimerkinomaisen empiirisen aineiston pohjalta. Empiirinen aineisto on kerätty verkkopohjaisilla kyselyillä vuosina 2014– 2016. Vastaajia oli 336 eri puolilta Suomea. Väitöskirjassa ehdotettu laaja-alainen kuluttajan medianvalintaprosessin malli käsitteellistää valinnan vaiheita ja niiden välisiä suhteita. Median käyttäminen vaatii niukkojen henkilökohtaisten resurssien, kuten ajan ja energian käyttöä. Johtuen resurssien niukkuudesta niiden käyttäminen aiheuttaa kustannuksia ja rajoittaa mediakäyttöä. Tämä tutkimus mallintaa perusteellisesti, miten kuluttajan eirahallisten resurssien niukkuus vaikuttaa hänen mediavalintoihinsa. Väitöskirjassa ehdotettu malli laajentaa perinteistä ajattelutapaa kuluttajavalinnoista (esimerkiksi kustannus-hyötyanalyysin avulla) lisäämällä ja tarkastelemalla empirian avulla edellä mainittujen kuluttajien niukkojen resurssien lisäksi myös ja muita alitajuisesti vaikuttavia elementtejä, kuten brändisuhteita, subjektiivisia kustannuksia, päätöksentekotehtävää, päätöksentekotavoitteita ja päätöksentekostrategioita. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, miten kuluttajien odotukset ja preferenssit voisivat toimia yhdistävinä linkkeinä kuluttajan ja valintamahdollisuuksien joukon välillä. Ehdotettu malli laajentaa ymmärrystä median valintaprosessista. Empiiriset tulokset tukevat teoreettista päättelyä. Tutkimuksessa pohditaan mahdollisuuksia käyttää mallia myös muihin tarkoituksiin (esimerkiksi äänestäjien päätöksenteon tutkimiseen). Tutkimuksen tärkein havainto on kuitenkin se, miten tärkeää on kiinnittää huomiota päätöksentekotavoitteisiin ja -strategioihin, koska lopulta ne määräävät sen mikä vaihtoehto valitaan.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1776-8
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1776-8.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Collisions between birds and wind turbines can be a significant problem in wind farms. Practical deterrent methods are required to prevent these collisions. However, it is improbable that a single deterrent method would work for all bird species in a given area. An automatic bird identification system is needed in order to develop bird species level deterrent methods. This thesis describes the first and necessary part of the entirety that is eventually able to monitor bird movements, identify bird species, and launch deterrent measures. The objective of this thesis is twofold: it has to detect and classify the two key bird species, and secondarily to classify maximum number of other bird species while the first part still stands. The system consists of a radar for detection of the birds, a digital single-lens reflex camera with a telephoto lens for capturing images, a motorized video head for steering the camera, and a convolutional neural network model trained on the images using a deep learning algorithm for image classification. Imbalanced data are utilized because the distribution of the captured images is naturally imbalanced. Distribution of the training data set is applied to estimate the actual distribution of the bird species in the test area. Several architectures were tested on species identification and the best results were obtained by the image classifier that is a hybrid of hierarchical and cascade models. The main idea is to train classifiers on bird species groups, in which the species resemble more each other than any other species outside the group in terms of morphology (colouration and shape). The results of this study show that the developed image classifier model has sufficient performance to identify bird species in the test area in the offshore environment. When the hybrid hierarchical model was applied to the imbalanced data sets, the proposed system classified all of the white-tailed eagles correctly (TPR= 1.0000), and the lesser black-backed gull achieved a classification performance of 0.9993.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1793-5
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1793-5.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Tidal breathing analysis is a lung function technique suggested for infants and children who are unable to cooperate with forced spirometry. This technique aims to quantify lower airway obstruction from average changes in the shape or the breath-to-breath variations of the tidal breathing flow-volume loop (TBFV) profiles. If tidal airflow is recorded with a mouth pneumotachograph (PNT), tidal breathing analysis finds the same limitations as other alternatives to spirometry. These are typically the need for sedation and the assessment of lung function only for sort times at the hospital. Recent improvements in impedance pneumography (IP) enable for the first time the continuous non-invasive monitoring of respiratory airflow overnight. This can improve the analysis of tidal breathing by capturing circadian and nocturnal worsening in lower airway obstruction. However, due to the lack of previous methods recording nocturnal airflow, little is known about how the interaction of sleep physiology and lower airway obstruction is reflected in the shape and variability of tidal breathing. This thesis reviews the literature regarding shape and variability analysis of tidal breathing during lower airway obstruction, sleep, or maturation. The thesis also extends this knowledge by presenting four original publications. The first publication describes a technical improvement in the IP method. The other three study the nocturnal TBFV’s shape in wheezing infants and children, and the nocturnal TBFV’s variability in healthy children. Both the literature and the results agree that for the TBFVs’ shape, increasing lower air- way obstruction advances the peak of expired flow and turns the middle part from convex to concave. However, these changes occur at a different degree of obstruction for differ- ent subjects depending on the compensation strategy that they have chosen. In infants, changes putatively occur at a higher degree of obstruction because most of the expiration is controlled by the respiratory musculature. During rapid eye movement (REM) sleep, changes putatively occur at a lower degree of obstruction because muscle atony limits the compensation strategies. For the variability of TBFVs, increasing lower airway obstruction decreases the variability in the early part of expiration in the long term (the whole night). However, the short-term variability is dominated by the stage-dependent variations in the respiratory drive. The thesis concludes that, at the present, tidal breathing analysis can estimate lower airway obstruction but cannot quantify its degree with accuracy. However, nocturnal IP recordings are easy to conduct and can serve as a first-line diagnosis or for the monitoring of disease progression. Nonetheless, future improvements in signal processing and the understanding of the tidal airflow signal can easily increase the accuracy and find new applications.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1808-6
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1808-6.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Suomessa vuoden 2014 alussa toteutettua poliisin tutkintokoulutuksen kokonaisuudistusta osana Bolognan prosessin mukaisen yhteiseurooppalaisen korkeakoulutusalueen muodostamista. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida, miten poliisialan työelämälähtöiset osaamisen kehittämistavoitteet sekä Bolognan prosessin mukaisten uusimuotoisten ammattikorkeakoulututkintojen asiantuntijuutta korostavat tavoitteet on kyetty yhdistämään ja toteuttamaan poliisin tutkinnonuudistuksen yhteydessä. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, miten uudistuksen yhteydessä toteutettu poliisin perustutkinnon kehittäminen ammattikorkeakoulututkinnoksi on vaikuttanut tutkinnosta valmistuvien opiskelijoiden ammatillisen osaamisen tasoon. Tutkimusaineisto muodostui poliisihallinnon esimiesten haastatteluista vuodelta 2010, tutkintokoulutuksen kokonaisuudistusta valmistelleen hanketyöryhmän loppuraportista vuodelta 2012 sekä Poliisiammattikorkeakoulun ja poliisilaitosten henkilöryhmille suunnatuista kyselytutkimuksista, jotka toteutettiin joulukuussa 2019. Tutkimusaineiston analyysimenetelminä käytettiin haastatteluiden osalta fenomenografista analyysia, hankeraportin analyysissa aineistolähtöistä sisällönanalyysia sekä Poliisiammattikorkeakoulun ja poliisilaitosten kyselytutkimusten analyyseissa Pearsonin (r) korrelaatio -testiä sekä epäparametrisia tilastollisia testejä (Kruskal-Wallis). Tutkimus osoitti, että poliisin tutkintokoulutuksen uudistamisen yhteydessä poliisialan osaamisen kehittämiselle asetetut tavoitteet vastaavat hyvin poliisihallinnon esimiesten näkemystä poliisityössä vaadittavasta ammatillisesta osaamisesta ja sen kehittämisen painopisteistä. Esimiesten näkemyksissä poliisityön osaamisvaatimuksissa korostuvat tieteellinen osaaminen ja kyky analyyttiseen ajatteluun, tiedonhallintaosaaminen, yhteiskunnan monimuotoistumisen ja kansainvälistymisen edellyttämä kansainvälisyysosaaminen, asiakaspalveluosaaminen sekä poliisityön tehtäväkohtainen tekninen ja taktinen osaaminen. Poliisin tutkinnonuudistuksen yhteydessä poliisialan osaamisen kehittämisen keskeisinä tavoitteina näyttäytyvät poliisiammatillisen osaamisen varmistaminen, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio-osaamisen lisääminen, kansainvälisyysosaamisen lisääminen sekä kieli- ja viestintätaitojen kehittäminen. Tutkinnonuudistuksen myötä poliisin perustutkinnosta valmistuvien opiskelijoiden yleisten kompetenssien osaamistaso on kokonaisuutena noussut. Osaamistaso on noussut kaikilla yleisten kompetenssien osa-alueilla, eniten kuitenkin tietojärjestelmien käytön, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio-osaamisen, kansainvälisyysosaamisen sekä englannin kielen suullisen ja kirjallisen taidon kohdalla. Uudistuksella ei kuitenkaan ole ollut yhtä myönteistä vaikutusta tutkinnosta valmistuvien opiskelijoiden ammatillisten kompetenssien osaamistasoon. Rikostorjunnan tehtäväalueella osaamistaso on kokonaisuutena noussut hieman, eniten rikosilmoitusten kirjaamista sekä rikosten tunnusmerkistöjen tunnistamista koskevien tietojen ja taitojen kohdalla. Valvonta- ja hälytystoiminnan tehtäväalueella osaamistaso on myös kokonaisuutena hieman noussut, eniten rangaistusvaatimusten tiedoksi antamista sekä voimankäyttöä koskevien säädösten tuntemista koskevien tietojen ja taitojen kohdalla. Poliisiauton turvallista kuljettamista koskeva osaamistaso on kuitenkin selvästi laskenut. Liikennevalvonnan tehtäväalueella ammatillinen osaamistaso on kokonaisuutena laskenut. Osaamistaso on noussut hieman liikennevalvonnan työturvallisuutta koskevalla osa-alueella, mutta laskenut kaikilla muilla tutkituilla osa-alueilla. Eniten osaamistaso on laskenut ajoneuvojen kuormauksen ja ajoneuvoyhdistelmien tarkastamista koskevien tietojen ja taitojen kohdalla. Tutkimuksen johtopäätös on, että poliisin tutkintokoulutuksen uudistuksessa on hyvin kyetty yhdistämään ja sen yhteydessä kehittämään keskeisiä Bolognan prosessin painottamia asiantuntijuuteen liittyviä kompetensseja. Tutkinnonuudistuksen tavoitteet vastaavat myös hyvin poliisialan työelämälähtöisiä osaamisvaatimuksia ja tavoitteita poliisiammatillisen osaamisen kehittämiseksi. Tavoitteiden samansuuntaisuudesta ja yhteensopivuudesta huolimatta poliisin ammatillisten kompetenssien kehittämiselle asetettuja tavoitteita ei poliisilaitosten näkökulmasta ole uudistuksessa kuitenkaan kyetty täysin optimaalisesti saavuttamaan. Eräiden ammatillisen kompetenssien osa-alueilla osaamistaso on tutkinnonuudistuksen myötä jopa laskenut. Osaamistason muutokseen vaikuttaneita tekijöitä ei tässä tutkimuksessa tarkemmin selvitetty.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1810-9
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1810-9.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Modern society highly depends on Global Navigation Satellite System (GNSS) technology as millions of people everyday make use of applications and services that rely upon accurate and reliable positioning, navigation, and timing information. The use of satellite-based navigation technology is so widespread that it is hard nowadays to find infrastructures or systems that do not benefit from it. A disruption in the GNSS operation could have an impact on communications, transportation, energy, and defense infrastructures, to name a few. The consequences could be severe in case of safety-critical applications, such as aviation, public safety services, and autonomous vehicles. Despite its essential role, GNSS technology is not immune to errors, since it is vulnerable to a wide range of threats that can degrade its performance or even completely deny the service. Due to the weakness of GNSS signals at the time of reception on Earth, one of the major threats to GNSS operation, and the key driver behind this thesis, is Radio Frequency Interference (RFI). In this context, the thesis aims at understanding the behavior of GNSS receivers in the presence of interference and at investigating solutions to improve their robustness. Standard test procedures that utilize real-world interferences are proposed and put into practice with the intent to help the GNSS community understand the impact of the most frequently encountered interference types and ensure that receivers are robust against them. Moreover, the thesis investigates solutions to the interference problem. It provides an overview of the existing detection and mitigation techniques, assesses the performance of well-known countermeasures, and then focuses on the development of innovative solutions to improve GNSS robustness to interference.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1818-5
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1818-5.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Verkkouutisten kommentointiin liittyy tutkimuskohteena erilaisia latauksia. Merkittävin virittynyt ristiriita on syntynyt kahden ääripään välille. Yhtäältä kommentointiin liittyvät negatiiviset ilmiöt, kuten vihapuhe ja karkea kielenkäyttö, ovat saaneet tutkijat ja journalistit sekä verkon käyttäjät varpailleen. Toisaalta kohteen tarkastelua on ohjannut vuorovaikutteiseen teknologiaan liittyvä usko ja toivo kommentoinnista muun muassa demokraattisen julkisen keskustelun ja julkison mahdollistajana. Asetelmaa leimaa ennakkoluuloisuus ja oletus siitä, että verkkouutisten kommentoinnin pitäisi täyttää tietyt odotukset ollakseen riittävän merkityksellistä. Väitöstutkimukseni, Verkkouutisten kommentit julkisen osallistumisen muotona ja julkisen rajapinnoilla, tavoitteena on haastaa tämä tulokulma – kysymykset siitä, millaista kommentoinnin pitäisi olla ja millainen julkison pitäisi olla. Tutkimukseni pyrkii tarttumaan verkkouutisten kommentointiin varsin moniulotteisesti ja poikkitieteellisesti. Lisäksi tutkimukseni pyrkii perustelemaan sitä, miksi verkkouutisten kommentointia olisi syytä ymmärtää paremmin. Tähän mennessä suomalaisella tutkimuskentällä ei ole pyritty systemaattisesti ottamaan haltuun kommentointia yhteiskunnallisena ilmiönä, varsinkaan uutisia kommentoivien käyttäjien näkökulmasta. Tästä syystä tutkimukseni pyrkii vastaamaan useaan erilaiseen tutkimuskysymykseen: 1) empiiriseen määrittelykysymykseen siitä, Mistä verkkouutisten kommenteissa on käyttäjien toimintana kyse?, 2) käsitteelliseen kysymykseen siitä, Miten julkiso olisi mielekästä käsittää suhteessa kommentointiin? ja 3) metodologiseen kysymykseen siitä, Millä tavoin kommentointia voi ja pitäisi tutkia?. Lisäksi olen määritellyt erilaisia tarkentavia empiirisiä tutkimuskysymyksiä väitökseni artikkeleissa. Kokonaisuutena väitös koostuu neljästä vertaisarvioidusta tieteellisestä artikkelista sekä tutkimuksen asetelmia ja tuloksia kokoavasta johdannosta. Tutkimukseni kohteena on Talvivaaran kipsisakka-altaan vuoto vuonna 2012. Ympäristökysymyksillä on tapana herättää keskustelua ja yhteiskunnallista vääntöä – ne ovat julkisoille hedelmällistä kasvualustaa. Talvivaaran tapauksessa mielenkiintoista on ristiriitaisen ympäristöaiheen yhtäaikainen paikallisuus ja kansallisuus. Tutkimuksen kokonaisaineiston muodostaa vuotoa ja kaivosta käsittelevä verkkouutisointi ja kommentointi aikavälillä marraskuu 2012 – toukokuu 2013 kolmessa kotimaisessa verkkolehdessä: paikallisessa Sotkamo-lehdessä, maakunnallisessa Kainuun Sanomissa ja valtakunnallisessa Helsingin Sanomissa. Kaivoksella tapahtuneesta vuodosta seurasi monisyinen tapahtumaketju, jota mediat ympäri Suomen seurasivat intensiivisesti. Lähden tutkimuksessani siitä oletuksesta, että tässä asetelmassa kommenttikentät tarjoavat keskustelutilan erityisesti niille, jotka eivät pääse ääneen valtamediassa. Kommentit tekevät myös näkyväksi sitä, miten verkkolehtien käyttäjät lopulta suhtautuvat ja suhteuttavat itsensä Talvivaaran tapahtumiin. Väitökseni erilaiset tutkimuskysymykset nivoutuvat osaksi tutkimuskokonaisuutta eri tavoin. Empiirinen määrittelykysymys kommentoinnista käyttäjien toimintana pohjustaa tarkastelujani kaikissa osatutkimuksissa. Johdannossa kokoan laajemmin yhteen verkkouutisten kommentointia ympäröivää tutkimuskenttää ja erilaisia tulokulmia. Kytken kommentoinnin verkkojournalismiin ja sen kehitykseen, yleisempään verkkokeskustelujen kulttuuriin ja kommentoivien ihmisten elämän konteksteihin, käytäntöihin ja toimintaan. Teoreettisesti kommentointitutkimuksessa erityistä roolia on esittänyt julkisuusteoreettinen perspektiivi, jonka eri näkökulmia pyrin avaamaan. Johdanto-osan lopuksi vedän yhteen havaintojani siitä, mistä kommenteissa on oikeastaan kyse. Tutkimukseni perusteella vaikuttaa siltä, että käyttäjiin vaikuttavat erilaiset tekijät sekä verkossa että fyysisessä maailmassa. Nämä tekijät voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään – ne ovat verkkolehtien muodostamaan teknistoiminnalliseen kontekstiin liittyviä tekijöitä ja käyttäjien omista lähtökohdista vaikuttavia tekijöitä. Käsitteellinen kysymys kulkee mukana alusta loppuun. Käyn johdanto-osassa läpi julkisoon liittyvää laajaa historiallista ja teoreettista keskustelua sekä omia näkemyksiäni. Kysymys julkisosta pohjustaa erityisesti kolmen ensimmäisen artikkelini kysymyksenasettelua. Sitoudun pohdinnoissani ajatukseen asiapohjaisesta julkisosta ja kysymykseen siitä, miten julkiso pitäisi käsittää. Pyrin systemaattisesti välttämään sellaista arvioivaa normatiivista otetta, joka lähestyisi julkison käsitettä kysymällä, millainen julkison pitäisi olla. Ymmärrän julkison julkisesti keskustelevaksi ihmisryhmäksi ja julkisouden yksilön toimijuudeksi. Osatutkimusteni perusteella vaikuttaa siltä, että 1) osa kommentoijista tunnistaa julkisen keskustelun olemassaolon ja oman osallisuutensa tässä keskustelussa, 2) kommentoijat laajentavat julkisen keskustelun kysymyksenasettelua, 3) kommentoijia yhdistävä asia, ongelma tai kysymys on kontekstisidonnainen, affektiiviseksi tulkittava ja tuottaa usein erilaisia leirejä tai vastakkainasettelua, ja 4) kommentointiin vaikuttavat tekijät vaikuttavat myös julkison muodostumiseen ja käyttäjien julkisouteen. Nämä huomiot nivoutuivat myös toisiinsa erilaisin tavoin. Tehtyjen huomioiden perusteella pyrin tutkimukseni lopuksi hahmottelemaan ajatuksen verkko-olosuhteissa toimivasta nykyjulkisosta, joka käsitteenä tavoittaa uudenlaisia julkisen osallistumisen muotoja mutta pysyy silti uskollisena osallistumista määrittäville päämäärille, jotka tekevät osallistumisesta (käsitteellisesti) julkista. Miellän julkison pragmatistista julkisuusteoriaa seuraten ihmisryhmäksi, jonka toiminta kumpuaa jaetusta ongelmasta tai asiasta. Tässä sosiaalisessa muodostumassa ihmiset tulevat ja menevät, osa osallistuu julkiseen keskusteluun systemaattisesti ja aktiivisesti, osa vain hetkellisesti. Julkiso ei ole tiivis ryhmittymä, eikä sen jäsenillä ole ryhmänä jaettua me-tunnetta, vaikka me-tunne voi syntyä erilaisten näkemyksellisten ”leirien” sisällä. Tutkimukseni on vahvistanut näkemystäni siitä, että juuri julkiseksi tulkittava ja tunnistettava keskustelu sekä tarve osallistua tähän keskusteluun ovat julkison ja julkisouden kannalta olennaisia. Julkison jäsenet tunnistavat tavalla tai toisella osallistuvansa julkisen areenan julkiseen keskusteluun tietystä jaetusta ongelmasta ja kysymyksestä. He ovat hakeutuneet julkisen keskustelun äärelle tämän ongelman ohjaamina ja synnyttävät omalla toiminnallaan julkista keskustelua, joka kutsuu muita osallistumaan. Lisäksi julkison jäsenet määrittävät keskustelukumppaneitaan erityisesti suhteessa jaettuun ongelmaan – julkison roolissa niin uutisia kommentoiva käyttäjä kuin uutisessa haastateltu viranomainenkin on väistämättä tietoinen keskustelun potentiaalisista osapuolista ja seuraajista. Julkinen keskustelu jaetusta ongelmasta rakentuu puheenvuoroista, joita pohjustaa tällainen tietoisuus ja joita ohjaa osallistumispyrkimys. Kaikki keskustelu julkisuudessa ei kuitenkaan ole julkista keskustelua, sillä julkisiksi tulkittavat puheenvuorot voivat palautua henkilökohtaisiin päämääriin, mikä määrittää ne (käsitteellisesti) yksityisiksi. Tutkimukseni neljä artikkelia vastaavat omalta osaltaan menetelmälliseen kysymykseen. Ne edustavat kukin erilaista menetelmällistä lähestymistapaa ja eräänlaista menetelmäkokeilua. Ensimmäisessä artikkelissa tarkastelen kommentointia keskustelunanalyysin avulla ja suhteessa julkisoon. Menetelmällinen testaus muun muassa osoittaa, että kommentointi pitää sisällään keskustelua, jossa puhutellaan sekä uutista, kommentoijia että laajempaa julkista kuulijakuntaa, ”muita”. Lisäksi vaikuttaa siltä, että kommentoijat suosivat argumenttien ja vasta-argumenttien esittämistä sekä erimielisyytensä ilmaisemista. Toisessa artikkelissani analysoin kommentointiaineistoa diskursiivisten legitimaatiostrategioiden teoreettisesta kehyksestä diskurssianalyysin keinoin. Tutkimukseni perusteella Talvivaaraa koskevista uutisista ja kommenteista on mahdollista tunnistaa neljä strategiaa: autorisointi, rationalisointi, moralisointi ja narratiivisuus. Strategiat toimivat legitimaation, delegitimaation ja relegitimaation välineinä, ja erilaiset tahot hyödyntävät niitä hyvin vaihtelevasti, myös suhteessa erilaisiin ympäristödiskursseihin. Kolmas artikkeli pyrkii kuvaamaan kommentoijien muodostamaa verkostoa ja on menetelmällisessä mielessä kaikkein kokeilullisin, koska etukäteen on vaikea arvioida, muodostavatko kommentoijat lopulta verkoston vai eivät. Vaikka sosiaalinen verkostoanalyysi menetelmänä kaipaa rinnalleen täydentäviä metodeja, analyysi osoittaa aktiivisten kommentoijien merkityksen kokonaiskeskustelussa ja toisaalta vähemmän aktiivisten kommentoijien olemassaolon tärkeyden. Verkostoanalyysi tekee myös näkyväksi erilaisia rooleja, jotka auttavat ymmärtämään kommentoijien toimintaa sekä julkison jäsenen roolissa että verkkolehtien käyttäjinä ylipäätään. Neljännessä artikkelissa hyödynnän määrällistä sisällön erittelyä erilaisten paikkaan liittyvien ilmausten etsimisessä ja tunnistamisessa. Tämä erittely ja teoreettisen kehyksen perusteella muodostettu kategorisointi tarjoavat pohjan laadulliselle sisällönanalyysille, joka pyrkii ymmärtämään, mikä on paikan ja paikkaan sidotun mediarakenteen merkitys verkkouutisia kommentoiville käyttäjille. Artikkelien muodostaman kokonaisuuden perusteella kommentointi-ilmiö näyttäytyy monimutkaisena osallistumisen muotona, jota johdanto-osan lopuksi hahmottelemani käyttäjiin vaikuttavat tekijät auttavat ymmärtämään. Tutkimukseni osoittaa, että tarkastelemani Talvivaara-aiheiset kommentit pitävät sisällään yhteiskunnallista osallistumista ja henkilökohtaisia projekteja – toimintaa, joka on syytä tulkita käyttäjien näkökulmasta merkitykselliseksi. On selvää, että kommenttimahdollisuudella on käyttäjille väliä.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1812-3
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1812-3.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Internet ja sosiaalinen media ovat laajentaneet rahapelaamisen ilmenemismuotoja ja rahapelimahdollisuuksia. Kehityksen myötä rahapelaamisesta on tullut globaalisti yleistä, ja etenkin nuorten rahapeliongelmat ovat kasvussa. Erilaiset netti- ja videopelit sisältävät yhä enemmän maksullisia ja rahapelien kaltaisia ominaisuuksia, mikä hälventää rajaa rahapelaamisen (gambling) ja digipelaamisen (gaming) välillä ja altistaa nuoria rahapelien toimintamalleille. Varsinaisten pelien lisäksi Internet tarjoaa monenlaisia pelaamisen ympärille keskittyneitä verkkoyhteisöjä, niin pelien sisällä kuin niiden ulkopuolella. Nuoret ovat erityisen aktiivisia pelaajia ja identifioituvat vahvasti erilaisiin verkkoyhteisöihin. Verkkoyhteisöjen havaitut sosiaaliset normit voivat vaikuttaa rahapeliasenteisiin ja -käyttäytymiseen. Tässä sosiaalipsykologian väitöskirjassa tutkittiin rahapeliaiheisten verkkoyhteisöjen ja sosiaalisen median merkitystä rahapelaamisessa. Väitöskirjassa tarkastellaan myös rahankäyttöä sisältävää digipelaamista sekä sosiaaliseen ulottuvuuteen liittyviä eroja ja yhtäläisyyksiä rahapelaamisessa ja rahankäyttöä sisältävässä digipelaamisessa. Väitöskirja tarjoaa sosiaalipsykologisen lähestymistavan nuorten rahapelaamisen tutkimiseen tarkastelemalla verkkoyhteisöjen ja muiden sosiaalisten tekijöiden merkitystä rahapelaamisessa ja rahankäyttöä sisältävässä digipelaamisessa. Väitöskirja koostuu neljästä osatutkimuksesta. Aineistona on käytetty 15–25-vuotiailta nuorilta ja nuorilta aikuisilta kerättyjä kyselyaineistoja Suomesta (N = 1200), Yhdysvalloista (N = 1212), Etelä Koreasta (N = 1192) ja Espanjasta (N = 1212). Kyselyaineistojen avulla selvitettiin rahapeliyhteisöjen käyttöön ja sosiaalisen median rahapelisisältöihin suhtautumiseen yhteydessä olevia tekijöitä nuorilla. Lisäksi väitöskirjan aineistona on käytetty systemaattista kirjallisuuskatsausaineistoa sen selvittämiseksi, mitä aiemman tutkimuksen valossa tiedetään rahapeliaiheisten verkkoyhteisöjen merkityksestä rahapelaamisessa ja rahankäyttöä sisältävässä digipelaamisessa. Tulokset osoittavat, että rahapeliyhteisöjen käyttö on yhteydessä rahapeliongelmiin. Myös joitakin maakohtaisia eroja löytyi, esimerkiksi koetun yksinäisyyden merkityksessä yhteisöjen käytössä. Rahapeliaiheiset verkkoyhteisöt palvelevat erilaisia tarkoituksia rahapelaamisessa. Osa yhteisöistä keskittyy suoremmin pelaamiseen liittyviin motiiveihin kuten pelivinkkien jakamiseen, kun taas osa yhteisöistä on keskittynyt peliongelmiin ja niistä paranemiseen. Yhteisöjen normeista riippuen rahapeliyhteisöt voivat normalisoida joko ylenpalttista tai maltillista rahapelaamista. Digitaalisissa peleissä pelien sisäinen yhteisöllisyys ja vuorovaikutus ovat keskeinen osa pelikokemusta. Tulosten perusteella voimakas identifioituminen peliyhteisöön sekä yhteisön sosiaaliset normit ja sosiaalinen vaikutus voivat lisätä riskiä ylenpalttiseen rahapelaamiseen ja digipelien sisäisiin ostoihin. Lisäksi havaitut positiiviset reaktiot sosiaalisessa mediassa jaettuun rahapelisisältöön lisäävät todennäköisyyttä kiinnostua sisällöstä. Väitöskirjan tulokset korostavat sosiaalisen median ja verkon ryhmäprosessien riskejä rahapelisisältöjen kohtaamisessa ja rahapelaamisen normalisoitumisessa. Tulokset tuottavat ajankohtaista tietoa ja käytännön suosituksia pelaajille, pelaajien vanhemmille sekä terveydenhuollon ammattilaisille rahapeliongelmiin liittyvien interventioiden tueksi.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1619-8
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1619-8.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Keloidien hoito on edelleen haastavaa, vaikka lukuisia hoitomenetelmiä onkin esitetty. Keloidiarpi saattaa syntyä jopa minimaalisen ihon trauman seurauksena, eikä syytä keloidien esiintymiseen tiedetä. Keloidit voivat aiheuttaa potilaalle sekä toiminnallista että kosmeettista haittaa. Yleensä ne oireilevat kutinana ja kipuna. Keloidit syntyvät häiriintyneen haavan paranemisketjun seurauksena, mutta etiopatogeneesi on edelleen laajalti tuntematon, vaikka aiheesta on huomattavan paljon tutkimuksia. Keloidisairaus ilmenee yleensä nuoremmilla aikuisilla, joiden iho on vielä säilyttänyt kimmoisuutensa. Yleisesti ehkä käytetyin keloidien hoitomenetelmä on triamsinolonipistokset (TAC). Nykykäsityksen mukaan huomattava osa keloideista ei kuitenkaan reagoi toivotulla tavalla kortisonihoitoon. Näin ollen on tullut tarve harkita muita hoitovaihtoja kuten 5-fluorourasiili (5-FU) injektioita. Lisäksi triamsinolonihoidosta on raportoitu huomattavasti paikallisia haitta-vaikutuksia. Tässä väitöskirjatyössä tutkittiin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vuosina 1996-2018 hoidettuja keloidipotilaita sekä retrospektiivisesti että prospektiivisesti. Ensimmäisessä osassa tehtiin 50 keloidin satunnaiskontrolloitu tutkimus, jonka seuranta aika oli 6 kuukautta. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää 5-FU hoidon roolia keloidien hoidossa sekä verrata sen tehoa TAC injektioihin. Tutkimuksessa käytettiin sekä kliinisiä että histologisia menetelmiä tulosten arvioimiseksi. Tutkimuksen toisessa osassa tutkittiin kirurgian ja siihen yhdistetyn sädehoidon tuloksia Taysissa retrospektiivisessä seurantatutkimuksessa. Tutkimuksessa todettiin, että TAC-hoidossa ilmenee kuitenkin todennäköisesti luultua enemmän paikallisia haittavaikutuksia, kuten ihoatrofiaa ja pintaverisuonten laajentumista. Lisäksi tutkimuksessa todettiin, että kortisonin aiheuttamat haittavaikutukset ovat aikaisemmin raportoitua pysyvämpiä muutoksia, jotka eivät todennäköisesti parane itsestään. Väitöstyön tulosten mukaan molemmat hoidot, TAC ja 5-FU, ovat yhtä tehokkaita keloidien hoidossa. Immunohistokemiallisissa analyyseissä todettiin, että myofibroblastit ovat tärkeässä roolissa keloidisairaudessa etenkin niissä keloideissa, jotka reagoivat suotuisasti 5-FU ja TAC-hoitoihin. Keloidien kirurginen hoito yhdistettynä toimenpiteen jälkeiseen sädehoitoon todettiin analysoidussa aineistossa tehokkaimmaksi hoidoksi, minkä vuoksi tätä hoitomenetelmää tulisikin mahdollisesti harkita ensisijaisena hoitona etenkin aikuisilla keloidipotilailla.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1641-9
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1641-9.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Vesihuoltopalvelut – talousvesi- ja jätevesihuolto – ovat tärkeä osa sosioekonomisia toimintoja. Kestävä yhteiskunta vaatii riittäviä ja kestäviä vesihuoltopalveluja jatkuvan toimintakyvyn sekä asianmukaisen terveyden ja hyvän ympäristön turvaamiseksi. Vesihuoltopalvelujen tulisi olla kaikkien saatavilla, mutta silti maailmassa on satoja miljoonia ihmisiä, joilta ne puuttuvat. Jopa kaupunkialueilla, joilla kuntaorganisaatiot tarjoavat palveluja kansalaisille, vesihuollon ja / tai sanitaation tarjoaminen ihmisille on kestämättömällä pohjalla. Vesihuoltopalveluja voidaan pitää osana niistä yhteiskunnan palveluista, joihin sisältyy tekninen ratkaisu raakavesilähteestä vedenkäsittelyyn ja jakeluun sekä jätevesien keruu, käsittely ja palautus luonnonvesiin. Kaikkea tätä tulisi hallita siten, että luonnonvesien tila ei muutu ja ettei siitä edes pitkällä tähtäimellä ole vaaraa ihmisten terveydelle. Yhteisön teknisten palvelujen lisäksi vesipalvelut ovat välttämättömiä yhteiskunnan sosioekonomiselle toimintakyvylle. Sitä on pidetty tärkeänä etenkin naisille ja heikossa asemassa oleville yhteiskunnan jäsenille. Myöskään sen merkitystä yhteiskunnan taloudelliselle kehitykselle ei voida sivuuttaa. Tässä tutkimuksessa tutkittiin yhdyskuntien vesihuoltopalveluiden hallintaa ja käytäntöjä, jotta kestävyyttä ja pysyvyyttä koskevat näkökohdat voitaisiin havaita. Eri näkökohtia tutkittiin neljässä erillisessä tutkimuksessa, ja sitten tehtiin synteesi yhteenvetona tälle väitöstutkimuksen kokonaisuudelle. Neljä tutkimusta koskee kaupunkien vesihuoltopalveluiden eri osia, ja niitä lähestytään erilaisilla tutkimusmenetelmillä. Tutkimusten lähtökohtana on kaupunkien vesihuoltopalveluiden kestävyys. Yhteenveto ja johtopäätökset tutkimusten synteesissä tehtiin ottamalla huomioon aiheen poliittiset, taloudelliset, sosiaaliset, teknologiset, ympäristölliset ja oikeudelliset tekijät. Tulokset osoittavat, että vesihuoltopalveluissa ei oikeastaan ole kysymys vain yhteiskunnan palvelujen teknisestä ja taloudellisesta järjestelystä, vaan se vaatii syvää tuntemusta yhteiskunnan toiminnoista. Kestävien vesihuoltopalveluiden perusta on koko toiminnan tuntemus, ja tämä edellyttää hyvää tiedonhallintaa. Yksi tärkeä näkökohta suomalaisten vesipalvelujen kestävyydessä on omaisuudenhoito, ja monissa vesilaitoksissa vesiputki- ja viemäriverkkojen kuntoa ei tunneta. Vaikka Suomen vesialaa on hoidettu hyvin, yhdyskuntien vesihuolto vaatii huomiota hyvällä hallintotavalla ja institutionaalisin järjestelyin jatkuvan ja moitteettoman toiminnan varmistamiseksi. On tärkeää, että vesialan ammattilaisten osaaminen ja kaikkien yhteiskunnan jäsenten tietoisuus tukee kestäviä vesihuoltopalveluja. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi laadittiin tutkimuksen tulosten perusteella joukko suosituksia. Nämä suositukset perustuvat erillisten artikkelien sekä koko tutkimuksen synteesin tuloksiin.
Tämä tutkimus kohdistuu kehittämistyöhön organisaatiossa ja erityisesti siihen, minkälainen vaikutus johtamisella on. Tutkimuksessani kysyn millaisilla toimenpiteillä kehittäminen, johtaminen, tuottavuuden kasvu ja henkilöstön hyvinvointi on mahdollista yhdistää ja näin päätyä onnistuneeseen lopputulokseen. Millainen kehittämistyön prosessi tähän tarvitaan? Tutkimuksen aineisto on kerätty kahdessa case-organisaatiossa toteutetussa kehittämisprosessissa. Molemmissa organisaatioissa on tehty kyselytutkimus organisaatioiden henkilökunnalle ja sen lisäksi sisällönanalyysi, joka käsittelee organisaation kehittämistyön rakenteita. Teoreettisen lähtökohtana tutkimukselle on sisäryhmäidentiteettiteoria ja dialoginen johtaminen. Oletetaan, että kun esimies johtaa dialogisesti, hän pystyy vahvistamaan henkilöstön ryhmäjäsenyyttä, mikä synnyttää organisaation tavoitteiden mukaista toimintaa ja kehittää työntekijöiden sisäryhmäidentiteettiä. Kutsun tutkimuksessa sisäryhmäidentiteettiä ryhmätahdoksi. Ryhmätahtoprosessi tukee ihmisten ja organisaation kasvua, oppimista ja kehittymistä. Oletan, että ryhmätahtoa on helpompi vahvistaa, kun organisaatio on kehitysvaiheissa edennyt sellaiselle tasolle, että organisaatiossa toimii myönteinen kehittämiskulttuuri. Tuolloin ihmiset vahvistavat kehittämisosaamistaan tuollaisessa organisaatiossa. Kehittämismallin taustalla on Alexander Haslamin (2003) ja Henri Taifelin (1978) kehittämä malli. Kyselylomakkeella pyritään saamaan tietoa organisaation johtamisesta ja suhtautumisesta kehittämistyöhön sekä henkilöstön motivaatiosta ja työhyvinvoinnista. Lomakkeen kysymyksiä on yhteensä 86, joista työolobarometrin (Lehto 2008) kysymyksiä on 50 ja minun tekemiä kysymyksiä 36 kappaletta. Kehittämisprosessin aikana keräsin asiakirjoja ja äänitin kehittämispalavereja molemmista organisaatiosta. Sisällönanalyysissä käytin molempien organisaatioiden kehittämisprojektien päätöspalaveriäänityksiä. Arvioin niiden pohjalta keittämisprosessin kulkua ja kehittämistyöhön liittyviä toimintatapoja. Analyysimenetelmänä kvantitatiivisessa aineistossa olen käyttänyt pääkomponenttianalyysiä ja korrelaatioanalyysiä. Sisällönanalyysissä pelkistin aineistoa jakamalla aineistoa luokkiin. Näkökulmani on teorialähtöinen analyysi, jolloin aineisto istutetaan kehittämisen askel -malliin. Tavoitteena on tutkia ihmisten kokemuksia kehittämistyöstä ja organisaatioiden kehittämiskulttuuria. Tutkimuksen päätuloksena on johtamisen erityisen vahva vaikutus kehittämistyöhön. Lisäksi jatkuva parantaminen ja työn systemaattinen organisointi ovat vahvasti yhteydessä keskenään ja erityisesti johtamiseen. Näihin elementteihin on lisäksi yhteydessä henkilöstön huomioiminen niin, että se lisää tuottavuutta. Kuvattuja kehittämistyön elementtejä vahvistamalla ryhmien johtamisessa päästään parhaaseen lopputulokseen. Tukemalla ryhmän kykyä toimia yhtenä kokonaisuutena ja itseohjautuvasti synnytetään ryhmätahto. Olennainen osa ryhmän rakentamista on henkilöstön osallisuuden kokemuksen vahvistaminen, oikeudenmukaisuus ja avoin kannustava ilmapiiri. Lisäksi ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa oman työnsä kehittämiseen ja työyhteisönsä kehittämiseen. Suurimmat esteet kehittämistyössä ovat käytäntöön viemisen haasteet, epäoikeudenmukainen johtaminen, ryhmän toiminnan kriisiytyminen sekä arjen työn kiireet. Kehittämissuunnitelmien käytäntöön vieminen voidaan varmistaa toteuttamalla organisaation kulttuuriin sopivia riittävän pieniä kehittämistekoja. Ryhmätahtojohtaminen on pitkän ajanjakson toimintaa, johon kuuluvia vaiheita ovat: kehittämiseen sitoutumisprosessi, osallisuuden kokemuksen vahvistaminen ja jatkuvan parantamisen kulttuurin synnyttäminen. Näistä kaikista syntyy vähitellen ihmisiä kunnioittava ilmapiiri, jolloin siedetään keskeneräisyyttä ja arvostetaan toisia heidän työssään. Olennainen ero tutkimuskohteen organisaatiossa oli, että terveyskeskuksessa päästiin parempaa lopputulokseen ja samalla näkyi sekä johdon että henkilöstön sitoutuminen ja motivoituminen kehittämistyöhön. Lisäksi raportointiin, että osallisuuden kokemus oli vahvistunut. Elintarvikeyrityksessä taas raportointiin, että monessa asiassa oli palattu vanhoihin toimintatapoihin eikä vastaavanlaista sitoutumista kehittämistyöhön näkynyt.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-5976-87-8
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...b6skirja.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Väitöskirjani on biografiseen tutkimusperinteeseen kytkeytyvä tutkimus, jonka kohteina ovat 1900-luvun alun suomalaisen työväenliikkeen tunnetuimmat sosialistiset naiskirjailijat Hilja Pärssinen (1876–1935), Hilda Tihlä (1870–1944) ja Elvira Willman (1875–1925). Kirjailijat toimivat tutkimuksessani tutkimusvälineenä, jonka avulla tarkastelen sitä, millaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin naissosialistit hakivat sosialismista vastausta, millaisista aatteellisista vaikuttimista käsin he rakensivat sosialistista identiteettiä sekä sitä, millaisessa muodossa he sosialismia työväenliikkeessä levittivät. Sovellan tutkimuksessa muun muassa tieteenfilosofi ja antropologi Bruno Latourin esittämää modernisaatiokritiikkiä sekä intersektionaalista tutkimustapaa. Latour on kiinnittänyt huomiota tieteellisten, poliittisten, uskonnollisten aatteiden yhteen punoutumiseen ja korostanut historiallisten murrosten ja katkosten sijaan ylirajaisuutta ja jatkumoita. Intersektionaalisessa tutkimuksessa ilmiötä – kuten tässä tutkimuksessa sukupuoleen, sosialismiin ja uskontoon liittyviä käsityksiä – ei tarkastella erillisinä kategorioina, vaan toisiinsa heijastuvina vuorovaikutteisina kokonaisuuksina. Tutkimuksessani tarkastelen sosialismia naiskirjailijoiden teksteistä nousevien kolmen toisiinsa limittyvän teeman kautta. Ensimmäinen luku keskittyy naisen asemaa, perhettä ja seksuaalisuutta koskeviin kysymyksiin. Yhteiskunnallinen keskustelu oli 1900-luvun alussa vahvasti sukupuolittunutta ja naiset kiinnittivät huomionsa ennen kaikkea sosiaali- ja perhepoliittisiin aiheisiin. Pärssinen, Tihlä ja Willman eivät olleet tässä mielessä poikkeuksia, mutta toivat keskusteluun myös ajan ilmapiiriin nähden radikaaleja näkökulmia. Tutkimuksen toinen teema käsittelee Pärssisen, Tihlän ja Willmanin suhdetta kirkkoon ja sivistysinstituutioihin. Kirkolla oli vahva vaikutus ajan kasvatus- ja sivistystyön sisältöihin. Arvot ja moraali määrittyivät hyvin pitkälti kirkon opettaman uskonnon kautta. Kirkon kristinopintulkinta oli keskiössä myös keskustelussa naisihanteesta, perheestä ja hyväksytyn seksuaalisuuden rajoista. 1900-luvun alun sosialisteille oli tyypillistä aggressiivinen uskontokritiikki ja sosialistit kyseenalaistivat kirkon vallan uskonnollisena auktoriteettina. Myös Pärssinen, Tihlä ja Willman näkivät kirkon esivaltaa tukevana instituutiona, joka ylläpiti kapitalistista sortojärjestelemää. Kolmantena teemakokonaisuutena nostan tutkimuksessa esille kirjailijoiden omat uskonnolliset käsitykset. Pärssisen, Tihlän ja Willmanin tekstien ja elämäkerrallisten lähteiden avulla pohdin laajemmin sitä, millä tavoin erilaiset tulkinnat sosialismista ja uskonnosta saattoivat 1900-luvun alun aatemaailmassa täydentää toisiaan. Tutkimuksessa osoitan, että uskonnolliset käsitykset muovasivat merkittävästi sosialismin aatesisältöä. Väitöskirjani osoittaa lisäksi sen, kuinka 1800-luvun lopun uudet uskonnolliset aatteet, kuten tolstoilaisuus ja teosofian muodossa Suomeen välittyneet tiedettä ja uskontoa yhdistelevät esoteeriset käsitykset, auttoivat jäsentämään ja legitimoimaan sosialistien tavoittelemia yhteiskunnallisia uudistuspyrkimyksiä. Tutkimuksessa keskeinen käsite onkin uskontotieteissä ja historiantutkimuksessa viime vuosikymmeninä yhä enemmän näkyvyyttä saanut eletty uskonto (lived religion), jota on käytetty kuvaamaan, kuinka yksilöt sekä yhteisöt rakensivat identiteettiään ja motivoivat yhteiskunnallista toimintaansa uskonnosta käsin. Tutkimukseni tulokset poikkeavat paikoin merkittävästi siitä kuvasta, joka työväenliikkeen aatteellisesta kehityksestä on muodostunut aikaisemman historiantutkimuksen valossa. Suomalaisessa aatehistoriallisessa tutkimuksessa naisten tulkintoja sosialismista ei ole juuri tuotu esille ja käsitys työväenliikkeen aatteellisen kentän kehityksestä on rakentunut lähinnä Sosialidemokraattisen Puolueen miespuolisten johtajien kautta. Nostamalla esille tunnettujen naissosialistien käsitykset, tutkimukseni osoittaa naisten määrittäneen sosialismia omista lähtökohdistaan ja heillä olleen merkittävä rooli sosialistisen aatekentän muovaamisessa. Erityisen voimakkaasti tutkimustulokset poikkeavat uskontoa koskevien tulkintojen osalta, sillä historiantutkijat ovat painottaneet tieteellisen ”naturalismin” ja materialistisen luokkataistelusosialismin syrjäyttäneen uskonnolliset käsitykset työväenliikkeessä ennen vuonna 1907 järjestettyjä ensimmäisiä eduskuntavaaleja. Pärssisen, Tihlän ja Willmanin kautta tutkimus osoittaa, että hyökkäykset kirkkoa vastaan eivät merkinneet sitä, että tieteellinen maailmankatsomus ja materialistinen sosialismi olisivat yksioikoisesti sysänneet uskonnolliset käsitykset työväenliikkeen marginaaleihin. Pikemminkin kysymys oli integraatioprosessista, jossa uskonto, tiede ja politiikka punoutuivat yhteen.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1567-2
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1567-2.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Tämän väitöskirjan lähtökohtana on suomalaissyntyisen Anders Johan Sjögrenin poikkeuksellinen tiedemiesura aatelittomasta oppisäädyn edustajasta Venäjän tiedeakatemian akateemikoksi ja venäläisen virka-aatelin jäseneksi vuosina 1820-1855. Sjögren syntyi vuonna 1794 Iitissä suomenkieliseen suutarinperheeseen. Paikallisen papiston avustamana hän pääsi Loviisan alkeiskouluun, josta opintie vei hänet Porvoon kymnaasin kautta Turun Akatemiaan, missä hän omaksui porthanilais-herderiläisen aatemaailman. Sjögren kuuluikin ns. Turun romantiikan keskeisiin henkilöihin. Aikalaisistaan poiketen Sjögren muutti vuonna 1820 Pietariin tavoitteenaan päästä tutkimusmatkailijaksi ja jäi pysyvästi Venäjälle. Sjögren oli ensimmäinen suomalainen, josta tuli vuonna 1844 Venäjän tiedeakatemian varsinainen akateemikko. Häntä varten luotiin suomensukuisten ja kaukasialaisten kansojen kielten ja kansatieteen akateemikon virka. Ajanjakso muodostaa hedelmällisen näköalan keisari Nikolai I:n ajan venäläiseen yhteiskuntaan, jota voidaan luonnehtia opetusministeri ja tiedeakatemian presidentti Uvarovin tapaan käsitteillä ”ortodoksia, autokratia ja kansallismielisyys” – ortodoksinen itsevaltias keisari yhteiselossa ortodoksisen kansansa kanssa. Ennen kaikkea venäläistä yhteiskuntaa määritteli lojaalisuus keisaria kohtaan. Väitöskirjan tavoitteena on Sjögrenin esimerkin kautta hahmottaa suosikkijärjestelmän merkitystä venäläisessä tiedepolitiikassa ja hallintokulttuurissa. Keskeinen teesi on, että Sjögren oli taitava käyttämään hyväkseen venäläiseen yhteiskuntaan sisäänrakentunutta sosiaalista järjestelmää, jonka puitteissa yleneminen ja virkamahdollisuudet toteutuivat. Väitöskirjassa tarkastellaan suhteita, joiden avulla Sjögren edisti uraansa ja suhteita, joissa Sjögren edisti muiden uraa. Kysytään, ketkä olivat Sjögrenin patroneita ja ketkä puolestaan olivat hänen klienttejään. Samalla havaitaan, että suhteet muodostivat verkostoja, joiden merkitys lisääntyi uran käännekohdissa. Väitöskirjan pääluvut muodostuvatkin Sjögren uran käännekohdista ja verkostojen toiminnasta kyseisillä ajanjaksoilla. Väitöskirjan päälähdeaineistona ovat Sjögrenin päiväkirja Allmänna Ephemerider, kirjeenvaihto, Venäjän tiedeakatemian istuntojen pöytäkirjat (Protocolés) sekä tiedeakatemian julkaisusarja (Bulletin Scientifique). Keskiössä on Sjögrenin päiväkirja, jota on analysoitu egokeskeisen verkostoanalyysin kautta. Tieteellisen uran alkuvaiheissa Sjögrenin tärkeimmät tuttavuudet olivat tiedeakatemian akateemikot Frähn ja Krug, joiden esityksestä Sjögren valittiin ensimmäiseen virkaansa tiedeakatemiassa – Venäjän historian ja muinaisuuksien apulaiseksi vuonna 1829. Yhtä tärkeät tuttavuudet olivat tiedeakatemian jäsenet von Adelung ja Gräfe. Heitä kaikki yhdisti ei-venäläinen syntyperä sekä kiinnostus kieliin ja historiaan. Uran vakiintuessa Sjögrenin sosiaalinen verkosto laajeni. Kaukasian tutkimusmatkan jälkeen Sjögrenin kontaktit painottuivat itämaisten kansojen ja kielten tutkijoihin, joihin Frähnin ohella kuuluivat Brosset ja von Böthlingk. Lähipiiriin kuuluivat myös akateemikot Krug, von Köppen ja von Baer. Akateemikon viran myötä vuonna 1844 Sjögrenin asema tiedeakatemiassa vakiintui. Tämän jälkeen Sjögrenille muodostui oma verkosto, johon kuului virkaiässä ja -asemassa alempia nuoria tutkijoita, kuten historioitsija Kunik ja orientalisti von Böthlingk. Viimeisinä elinvuosina verkosto pysyi ennallaan, mutta sen merkitys Sjögrenin uralle alkoi laimeta. Sjögrenistä tuli sairasteleva vanhus, joka käpertyi yhä enemmän itseensä. Yksityiselämän kontakteista ja erityisesti nuoruuden ystävyyssuhteista muodostuivat tärkeimmät kontaktit ja se piiri, jota hän mielellään myös vuosittaisilla Helsingin matkoillaan tapasi. Tähän piiriin kuuluivat lanko Gustaf Laurellin ohella professori Alexander Blomqvist sekä kreivi C. G. Mannerheim. Sjögrenin ainoat todelliset klientit olivat suomalaissyntyinen M. A. Castén sekä virolaissyntyinen Anton von Schiefner. Sjögrenin ura oli toimintaa Venäjän puolesta, mutta omilla ehdoilla. Sjögren osasi taitavasti yhdistää omat tutkimusintressinsä Venäjän tiedepolitiikan vaatimuksiin. Tämä merkitsi käytännössä siirtymistä suomensukuisten kansojen tutkimuksesta yhä enemmän muiden vähemmistökansojen tutkimukseen. Turun akatemian henkinen ilmapiiri ja siellä omaksutut aatteet olivat vain osa sitä todellisuutta, joka ohjasi Sjögrenin tieteellistä ajattelua sekä tiedeuraa jatkossa eteenpäin. Väitöskirjassa on osoitettu, että Sjögrenin sinnikäs ja uuttera persoona, kyky hyödyntää uuden poliittisen tilanteen luomia mahdollisuuksia sekä kyky luoda ja ylläpitää suhteita tärkeisiin henkilöihin muodostuivat ratkaiseviksi ominaisuuksiksi, millä uran poikkeuksellisuus on selitettävissä. Myös sattumalla ja onnella on oma osuutensa asiassa. Väitöskirjassa on todettu, että Sjögren-kuva on vaihdellut eri aikoina kansallisesta suurmiehestä niin sanotuksi toisen luokan suurmieheksi, joka jäi Lönnrotin, Runebergin ja Snellmanin varjoon. Viime vuosikymmeninä on painottunut tulkinta marginaaliin jääneestä tiedemiehestä, joka olisi ansainnut päästä ”kansakunnan kaapin päälle”. Väitöskirjassa on osoitettu, että Sjögren oli ensimmäinen suomalaissyntyinen Venäjän tiedeakatemian akateemikko, jonka tutkimuksia arvostettiin omana aikanaan niin Venäjällä kuin kansainvälisestikin. Sjögren ansaitsee kunnian tulla muistetuksi tästä sekä siitä, että hän mahdollisti M. A. Castrénin pääsyn tiedeakatemian järjestämän laajan Länsi-Siperian tutkimusmatkan suorittajaksi ja oli sitä kautta mukana muun muassa ensimmäisen suomen kielen professuurin syntyprosessissa.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1713-3
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1713-3.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Katseen suunta ja katsekontakti ovat tärkeitä sosiaalisia viestejä. Katsekontaktin tiedetään vaikuttavan tiedonkäsittelyyn, tunteisiin ja käyttäytymiseen, mutta moni asia katsekontaktin vaikutuksista ja vaikutusten mekanismeista on yhä epäselvä. Suoran katseen havaitsemisen on ehdotettu aktivoivan itseen liittyvää kognitiivista prosessointia, joka voisi selittää monia katsekontaktin vaikutuksista. Ilmiötä ei kuitenkaan ole aiemmin tutkittu. Tutkimuksessa I tarkasteltiin katsekontaktin vaikutusta itseen liittyvään prosessointiin käyttämällä implisiittistä, persoonapronominien valintaan perustuvaa mittaria. Aidon katsekontaktin havaittiin lisäävän itseen liittyvää prosessointia. Sen sijaan kahdessa kokeessa, joissa ärsykkeinä käytettiin suoraa ja käännettyä katsetta esittäviä videoita, vaikutusta ei tullut esiin. Tulokset viittaavat siihen, että tämä vaikutus voi edellyttää toisen ihmisen katseen kohteena olemista. Tutkimuksessa II tarkasteltiin toisen ihmisen katseen kohteena olemisen ja hänen fyysisen läsnäolonsa merkitystä katsekontaktin aiheuttamiin vaikutuksiin. Suoran ja käännetyn katseen havaitsemisen aiheuttamia psykofysiologisia vasteita ja käyttäytymisen muutoksia mitattiin kasvokkaisessa vuorovaikutustilanteessa, videopuhelutilanteessa ja tilanteessa, jossa tutkittavat vain katselivat toista ihmistä tietokoneen ruudulta ilman kaksisuuntaista yhteyttä. Katsekontakti aktivoi autonomista hermostoa, ja tämän havaittiin edellyttävän toisen katseen kohteena olemista, mutta ei hänen fyysistä läsnäoloaan. Kasvolihasten aktivaatiossa sen sijaan suoran katseen havaitseminen aiheutti hymyyn viittaavia reaktioita riippumatta siitä, kykenikö toinen henkilö näkemään tutkittavaa tai oliko hän samassa tilassa tutkittavan kanssa. Odotusten vastaisesti tutkittavien vastaukset itseen liittyvän prosessoinnin mittarissa eivät eronneet eri tilanteiden välillä. Tutkimuksessa III selvitettiin katsekontaktin vaikutuksia valehtelemiseen. Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että suoraa katsetta esittävät kuvat voivat vähentää epärehellistä käyttäytymistä. Ei kuitenkaan tiedetä, ilmeneekö sama vaikutus myös luonnollisessa vuorovaikutuksessa tai voiko katseen havaitseminen vähentää toiselle ihmiselle valehtelemista. Tätä tutkittiin vuorovaikutteisella tietokonepelillä, jota tutkittavat pelasivat tutkimusavustajaa vastaan. He luulivat tutkimusavustajan olevan toinen tutkimukseen osallistuja. Pelikierroksilla, joita ennen tutkittavat olivat nähneet vastapelaajan katsovan suoraan kohti, he valehtelivat vähemmän kuin kierroksilla, joita ennen vastapelaaja oli katsonut alaviistoon. Tämän väitöskirjan tulokset laajentavat aiempaa ymmärrystä katsekontaktin vaikutuksista ja niiden mekanismeista. Tulokset viittaavat siihen, että toisen ihmisen suora katse aktivoi itseen liittyvää kognitiivista prosessointia ja vähentää valehtelemista. Lisäksi havaittiin, että katsekontaktin aiheuttama autonomisen hermoston virittyminen edellyttää toisen ihmisen katseen kohteena olemista, mutta ei hänen fyysistä läsnäoloaan. Yhdessä nämä tulokset ilmentävät katsekontaktin vaikutusten moninaista ja tilannesidonnaista luonnetta.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1743-0
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1743-0.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Optical spectroscopy can be used to analyze matter in many contexts: clinical, environmental, industrial, and beyond. Typical light sources employed for this are either spectrally broad lamps and LEDs or monochromatic lasers. Supercontinuum (SC) “white light” lasers constitute a unique class of light sources that combine the beam quality of lasers with a very broad spectral bandwidth. In this thesis, we have explored the potential of these promising instruments in gas sensing applications, such as cavity enhanced absorption spectroscopy and differential absorption lidar. In addition to developing bright and broadband ultraviolet and infrared SC sources and utilizing them in spectroscopic techniques, we have dedicated one study to analyzing SC stability in the long-pulse regime, as these types of sources are efficient yet intrinsically unstable. In the context of simultaneous ultra-sensitive detection of multiple molecular species in a laboratory, we have researched and improved upon a technique called incoherent broadband cavity-enhanced absorption spectroscopy in two studies. First, by using a custom near-IR SC, we have achieved the highest recorded detection sensitivity for this technique, which is in the ppb-range. Secondly, by using a mid-IR SC, we have demonstrated this technique for the first time in the molecular fingerprint region, with the broadest reported measurement bandwidth, spanning over 400 nm. In the industrial measurement context, we have developed a completely novel short-range SC lidar for remote measurements of temperature and concentration profiles in combustion units. This technique shows a lot of promise, even if the initial measurement accuracy leaves room for improvement. Although all of these results are somewhat handicapped by the intrinsic instability of the long-pulse SC sources used, we have shown that custom-tailored SC sources can be used to greatly enhance the performance of suitable spectroscopic techniques. They can also enable completely new types of measurement technologies, like the SC lidar, which will hopefully inspire future research.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1759-1
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1759-1.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...ext_Shah.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Sydänsairaudet ovat yksi yleisimmistä kuolinsyistä maailmanlaajuisesti. Niiden taustalla on usein geneettinen mutaatio, joka voi aiheuttaa rakenteellisia, mekaanisia tai sähköisiä muutoksia vaikuttaen sydämen normaaliin toimintaan ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaen sydänperäisen kuoleman. Sairauksien mallintaminen auttaa ymmärtämään sairauksien patofysiologiaa ja testaamaan hoitovaihtoehtoja. Tautimallinnus ihmisen uudelleenohjelmoiduilla erittäin monikykyisillä kantasoluilla ja niistä erilaistetuilla sydänlihassoluilla (hiPSC-CM) tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkia ihmisen sydänsairauksia laboratorio-oloissa. Tämän mallin etuna eläinmalleihin verrattuna on edullisempi hinta ja ihmisen fysiologian jäljittelevyys. Erilaisia sydänsairauksia on jo mallinnettu hiPSC-CM:n avulla. Suomen maantieteellisen sijainnin ja historian vuoksi tietyt tautimutaatiot ovat rikastuneet maahan, jonka seurauksena suomalaisilla on ainutlaatuinen geneettinen identiteetti. Nämä tautimutaatiot antavat sairaudelle ainutlaatuisen kliinisen fenotyypin, joka voi vaatia erityisiä hoitomuotoja. Haaste näiden potilaiden hoidossa on se, että he ilmentävät vaihtelevaa sairauden ilmaantumista ja kliinistä fenotyyppiä. Monilla mutaation kantajilla ei välttämättä ole kliinisiä oireita lainkaan, mutta heillä on silti suurentunut kuoleman riski. Näitä suomalaisia perustajamutaatioita on tutkittu sekä kliinisesti että molekyyligeneettisesti, mutta tarkemman solupatologian selvittämiseksi tarvitaan tautimallinnukseen sopivaa solumallia. Tässä väitöskirjatyössä olemme mallintaneet suomalaisteen tautiperimään kuuluvien sydänsairauksien (laajentava kardiomyopatia, DCM ja pitkä QT- oireyhtymä, LQTS), vaikutusta sydämen mekaaniseen ja sähköiseen toimintaan. Tutkimuksen kohteina olivat DCM:a aiheuttava mutaatio, p.S143P LMNA-geenissä, joka koodaa Lamin A/C-geeniä, sekä LQTS2:ta aiheuttava mutaatio KCNH2- geenissä, p.L552S, joka koodaa HERG-kanavan a-alayksikköä. DCM ja LQTS2 potilaiden ihonäytteiden fibroblastisolut uudelleenohjelmoitiin ns. hiPSC-soluiksi, ja edelleen erilaistettiin sydänsoluiksi, joista tutkittiin sairautta aiheuttavien mutaatioiden vaikutuksia sydänsolujen rakenteeseen ja elektrofysiologiseen toimintaan. Tämän työn tulokset osoittavat, että <i> in vitro</i> hiPSC-CM-malleissamme voimme havaita taudin tunnusmerkkejä solutasolla, mukaan lukien tiettyjä rytmihäiriöitä. Sekä DCM että LQTS2 sairauksien fenotyypit havaittiin erityisesti, kun soluja stimuloitiin farmakologisilla yhdisteillä ja altistettiin ulkoiselle stressille. Oireettomien ja oireellisten LQTS-mutaation kantajien hiPSC-CM:jen välillä havaittiin eroja soluaggregaattitasolla, mutta ei juurikaan yhden solun tasolla. Kantasolupohjaisia solumalleja käytetään yhä enemmän tautien, lääkkeiden seulonnan ja hoitojen tutkimiseen. Vaikka hiPSC-CM:t tarjoavat huomattavan edun ihmisten sairauksien tutkimiseen, hiPSC-CM:t ovat epäkypsiä ja niillä on vaihteleva ilmiasu, jonka seurauksena kliinisiin hoitoihin liittyvien hoitosuositusten kanssa on oltava vielä varovainen. Tämän väitöskirjan kolmas osajulkaisu sisältää vertailun terveiden ihmisen sydänten rytmin ja hiPSC-CM-aggregaattien kenttäpotentiaalien välillä. Vertailu osoitti merkittäviä yhtäläisyyksiä sydämen EKG:n- ja kantasoluista erilaistettujen sydänsolujen sähköisen toiminnan välillä pitkällä aikajaksolla. Yhteenvetona voidaan todeta, että tämän väitöskirjan tutkimusten tulokset osoittavat, että 1) tautimallien hiPSC-CM:t voivat näyttää morfologisia muutoksia, 2) tautimallien hiPSC-CM:t voivat näyttää huomattavia eroja stressin tai stimulaation aikana, 3) hypoksia hidastaa tai pysäyttää sydämen lyöntinopeuden, kun taas happi- reperfuusio palauttaa kontrolli hiPSC-CM:n toiminnallisuuden, toiminnan palautuminen voi olla rajoittunut tautimallin hiPSC-CM:ssä, 4) hiPSC-CM:ä voidaan käyttää geneettisten sydänsairauksien, kliinisesti vaihtelevan fenotyypin mallintamiseen, 5) tautifenotyyppi havaittiin ilmeisemmin soluaggregaattien tasolla kuin yksittäisen solun tasolla, 6) hiPSC-CM:t voivat jäljentää tautikohtaisia rytmihäiriöitä solutasolla ja niitä voidaan käyttää myös lääkkeiden vaikutusten tutkimiseen, 7) vähennetty vaihteluanalyysi paljasti merkittäviä yhtäläisyyksiä sykemalleissa ja skaalauseksponenteissa EKG:n RR-QT-aikaväleissä ja IBI-FPD- aikaväleissä hiPSC-CM:n aggregaateilla. Nämä havainnot kannustavat edelleen tutkimaan taudin mekanismeja, lääkekehitystä ja auttavat myös kääntämään perustutkimuksen tuloksia potilaiden hyödyttämistä kliinisessä käytännössä.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1749-2
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1749-2.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Strain induced martensitic transformation is being exploited in many civil and military applications to increase both the strength and plasticity of steels. In particular, the so-called transformation induced plasticity, or the TRIP effect, delays strain localization to larger plastic strains, and therefore effectively improves the formability and energy absorption capability of the steel. The modern TRIP steels include low alloy multiphase steels but also highly alloyed stainless steels. In either case, the microplasticity of the steel becomes highly complex as its microstructure continuously changes with increasing plastic deformation. This, in turn, can lead to peculiar mechanical response of the material, such as very high strain hardening rate but at the same time low or even negative strain rate sensitivity and its complex temperature dependence. The work presented in this thesis focuses on separating and quantifying the effects of adiabatic heating and strain rate on the strain induced phase transformation. This problem has been addressed with various carefully designed experiments at different combinations of temperature and strain rate. The amount of deformation-induced adiabatic heating in austenitic stainless steels was evaluated by measurements of the Taylor-Quinney coefficient in tensile tests conducted in a wide range of strain rates and by making use of high-speed optical and infrared photography. It was shown that the Taylor-Quinney coefficient for the stable austenitic steel AISI 316 varies between 0.5 and 0.6, whereas for the metastable AISI 301 steel the Taylor-Quinney coefficient is much higher and varies between 0.7 and 0.95 depending notably on strain and strain rate. It was shown that the exothermic phase transformation in the metastable austenite has a significant effect on the experimentally determined Taylor-Quinney coefficient, which is why it maybe should be called ‘apparent Taylor-Quinney coefficient’ in such cases. The phase volume fractions and the microstructures of the specimens deformed to different amounts of plastic strain were analyzed using microscopy, electron back scatter diffraction, and magnetic balance measurements. The results show that the effects of strain rate and adiabatic heating on the phase transformation rate can be separated and that the strain rate itself has a noticeable effect on the nucleation and formation of the strain induced α’-martensite in stainless steels. In fact, it was shown that the effects of the bulk adiabatic heating on the stacking fault energy and phase transformation rate are only modest before necking. However, the electron back scatter diffraction measurements showed that at low strain rates, where the deformation conditions are more or less isothermal, the martensite nucleation occurs in two favorable variants, whereas at high strain rate (adiabatic) conditions, the nucleation tends to concentrate almost solely to the most favorable variant. As, however, the phase transformation is a very local phenomenon, it is suggested that future research concerning the effects of adiabatic heating should address the effects of local heating at the grain level.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1757-7
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1757-7.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Viimeisen vuosikymmenen aikana akateeminen pelitutkimus on keskittynyt kasvavassa määrin pelituotannon eri osa-alueisiin, kuten teollisuuden rakenteisiin, tuotantomalleihin ja työolosuhteisiin. Tämä väitöskirja tutkii kriittisen tutkimuksen lähtökohdista tuoretta riippumattoman pelituotannon aluetta, pelien joukkorahoittamista. Pyytämällä tuotantorahoitusta suoraan tukija-faneilta, pelintekijät ovat kyenneet ohittamaan perinteisen peliteollisuuden veräjänvartijat, pelijulkaisijat. Joukkorahoituksen käyttäminen vaikuttaa kuitenkin monilla tavoilla pelintekijöiden päivittäiseen työhön, tuotantoverkostoihin ja pelien myyntiin ja vastaanottoon. Yhdistellen pelitutkimusta, poliittista taloustiedettä, kulttuurintutkimusta ja monimenetelmällistä metodologiaa tämä väitöskirja käsitteellistää pelien joukkorahoituksen ’tuotantologiikaksi’, joka vaikuttaa pelituotannon jokaiseen osaalueeseen. Sivuuttaessaan perinteiset pelijulkaisijat pelintekijöiden täytyy omaksua monia uusia taitoja ja tehdä paljon ylimääräistä työtä. Tukija-faneilla on projekteissa monia muitakin rooleja rahoittamisen lisäksi, ja tuotantoprosessiin osallistutaan monesta muustakin syystä kuin vain rahoitettavan pelin saaminen. Samalla kun pelien joukkorahoituksesta on tullut standardisoidumpaa ja ammattimaisempaa, monet tukija-fanit ovat alkaneet suhtautua siihen ennakkotilaamisen muotona, joka aiheuttaa ristiriitoja joukkorahoittamiseen liitetyn altruistisen eetoksen kanssa. Väitöskirjan diskussio-osiossa pelien joukkorahoittaminen kontekstualisoidaan osaksi ’kulttuurisen tuotannon platformisaatiota’, jossa pelinkehityksen ja talouden osatekijät kytkeytyvät keskuksena toimivaan alustaan ja sen sidosryhmäverkkoon. Pelien joukkorahoitus paljastuu tutkimuksessa ristiriitaiseksi alueeksi, jossa yhdistyvät epävarmat työolot, lupaukset emansipatorisesta tuotantomallista, kaupallistumisprosessi ja uudenlaiset käyttäjien osallistumismahdollisuudet.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1718-8
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1718-8.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Riippuvuusongelmat eli addiktiot ovat yleisiä ja maailmanlaajuinen ilmiö. Addiktiot ja niistä koituvat haitat kuorimittavat yksilöitä, heidän läheisiään ja yhteisöjään sekä yhteiskuntaa. Nuoret ovat erityisen alttiita erilaisille addiktioille ja nuoruudessa alkaneen addiktiokäyttäytymisen haittavaikutukset ovat kauaskantoisia. Addiktio ymmärretään usein päihderiippuvuutena, mutta addiktio voi kehittyä myös toimintaan. Rahapeliongelmat ja pakonomainen internetin käyttö ovat esimerkkejä toiminnallisista addiktioista. Tässä väitöskirjassa tutkitaan nuorten addiktiokäyttäytymistä sosiaalipsykologisesta näkökulmasta. Väitöskirja koostuu neljästä osajulkaisusta, joiden tavoitteena on selvittää, mitkä sosiaalipsykologiset tekijät ovat yhteydessä nuorten addiktiokäyttäytymiseen. Keskityn tarkastelemaan sosiaalisen identifioitumisen, sosiaalisen tuen, normien ja yksinäisyyden merkitystä liiallisen alkoholin ja huumeiden käytön, rahapeliongelmien ja pakonomaisen internetin käytön yhteydessä. Lisäksi selvitän kuinka näiden sosiaalisten tekijöiden yhteydet addiktiokäyttäytymiseen mahdollisesti muuttuvat silloin, kun nuorten sosiaalinen vuorovaikutus tapahtuu perinteisesti internetin ulkopuolella ja toisaalta internetin verkkoyhteisöissä. Väitöstutkimus on tehty osana Rahapeliongelmat ja verkkoyhteisöt: Sosiaalipsykologinen tutkimus nuorten toiminnasta sosiaalisen median peliyhteisöissä -tutkimushanketta. Hankkeessa tutkittiin 15–25 vuotiaiden nuorten sosiaalisia suhteita, hyvinvointia, sosiaalisen median käyttöä, rahapelaamista ja muita addiktiokäyttäytymisen muotoja. Tutkimusaineistona käytetään hankkeen keräämää kansainvälistä kyselyaineistoa Suomesta (N = 1200), Yhdysvalloista (N = 1212), Etelä-Koreasta (N = 1192) ja Espanjasta (N = 1212). Tutkimustulosten mukaan vahva kuuluminen internetin ulkopuoliseen kaveriporukkaan on yhteydessä nuorten liialliseen alkoholinkäyttöön. Liiallinen huumeiden käyttö, rahapeliongelmat ja pakonomainen internetin käyttö ovat yhteydessä heikentyneeseen kaveriporukkaan kuulumiseen. Kaikki tarkastellut addiktiot ovat yhteydessä voimakkaampaan henkiseen pahoinvointiin, mutta liiallisesti alkoholia käyttävillä nuorilla vahvat sosiaaliset suhteet voivat suojata henkiseltä pahoinvoinnilta. Vahva identifioituminen verkkoyhteisöön sekä rahapeliaiheisten normien seuraaminen internetissä ovat mahdollisia riskitekijöitä nuorten rahapeliongelmille. Lisäksi tutkimustulokset osoittavat, että ne nuoret, jotka kokevat itsensä yksinäisiksi ovat todennäköisimpiä pakonomaisia internetin käyttäjiä. Tutkimus huomioi monipuolisesti, kuinka nuorten addiktiokäyttäytymisen eri muodot ovat kytköksissä sosiaalisiin suhteisiin internetissä ja sosiaalisessa mediassa ja näiden ulkopuolella. Tunnistamalla sosiaalipsykologisten tekijöiden yhteyksiä nuorten addiktioihin voidaan edistää addiktioita ennaltaehkäisevää ja kuntouttavaa työtä
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1741-6
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1741-6.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Liikennejärjestelmä on kohtaamassa merkittäviä muutoksia tulevina vuosina ja vuosikymmeninä, kun digitalisaation mahdollistamat liikkumispalvelut (MaaS, Mobility as a Service) ja automaation mahdollistamat korkean automaatiotason autot tulevat saataville ja yleistyvät. Nämä uudet innovaatiot voivat muuttaa liikennejärjestelmän rakennetta ja ihmisten liikkumistottumuksia merkittävästi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on lisätä tietoa ja tuottaa ymmärrystä siitä, miten valmiita ihmiset ovat ottamaan näitä innovaatioita käyttöönsä ja miten ne tulevat vaikuttamaan ihmisten liikkumiseen ja siten liikennejärjestelmään tulevaisuudessa. Tässä tutkimuksessa tutkimusmenetelminä on käytetty kahta laajaa kansalaiskyselyä (Nautomaattiauto=2036 ja NMaaS=1176) ja kahta asiantuntijatyöpajaa. Tutkimuksen perusteella ihmiset ovat suhteellisen valmiita kokeilemaan ja ottamaan käyttöön niin MaaS-palveluita kuin automaattiautojakin, kunhan niiden palvelutaso on riittävän hyvä ja niiden avulla voidaan saavuttaa esimerkiksi taloudellista hyötyä. Ihmisten maksuhalukkuus uusista palveluista on kuitenkin suhteellisen vähäistä. Uusien palveluiden tulisi pystyä tuomaan taloudellisia etuja käyttäjilleen tai niiden houkuttelevuutta ja ihmisten kokemaa hyötyä tulisi kasvattaa, jotta ne voisivat yleistyä. Automaattiautot ja MaaS-palvelut tulevat vaikuttamaan liikennejärjestelmään ja ihmisten liikkumistottumuksiin merkittävästi tulevaisuudessa. Ihmisten autonomistustarve tulee pienentymään ja uusilla innovaatioilla on myös merkittäviä vaikutuksia kulkutapajakaumaan. Lopulliset vaikutukset kulkutapajakaumaan ovat kuitenkin vielä epäselviä. Tässä tutkimuksessa tunnistettiin näiden innovaatioiden vaikutusmekanismeja, joiden pohjalta kulkutapajakaumat muuttuvat. Yleisesti liikennepoliittisilla ratkaisuilla tulee olemaan merkittävä rooli siinä, millaiseksi automaattiautojen ja MaaS-palveluiden vaikutukset lopulta muodostuvat. Muutokseen täytyy kuitenkin varautua ja kehitystä täytyy ohjata, jotta toivottava tulevaisuuskuva voidaan saavuttaa.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1691-4
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1691-4.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Krooninen kovakalvonalainen verenpurkauma on tavallinen neurokirurgien hoitama sairaus. Suurin osa potilaista on iäkkäitä. Ikääntymiseen liittyvä aivojen surkastuminen (atrofia) ja kovakalvonalaisen tilan laajentuminen on kroonisen kovakalvonalaisen verenpurkauman tärkein riskitekijä. Muita riskitekijöitä ovat tapaturmat, alkoholin liikakäyttö ja verenhyytymistä estävä (verihiutaleiden estäjät ja antikoagulantit) lääkitys. Leikkausta suositellaan potilaille, joilla krooninen kovakalvonalainen verenpurkauma aiheuttaa neurologisia oireita, kuten päänsärkyä, puhevaikeutta ja halvausoireita. Tavallisin leikkaustapa on paikallispuudutuksessa tehtävä verenpurkauman tyhjentäminen kalloon tehdyn porareiän (trepanaatio) kautta. Krooninen kovakalvonalainen verenpurkauma uusii 5-30%:lla potilaista. Uusimista vähentää, jos leikkauksen lopuksi jätetään laskuputki eli dreeni. Seurannassa käytetään pään tietokonetomografia (TT) -kuvausta arvioimaan verenpurkauman uusimista ja sitä, koska on turvallista jatkaa mahdollista verenhyytymistä estävää lääkitystä, kovempaa fyysistä rasitusta tai autolla ajoa. Kontrollikuvauksen hyötyä uusineen verenpurkauman toteamiseksi ei kuitenkaan tiedetä. Yleistä ohjeistusta näiden potilaiden seurantaan ei ole. Kroonista kovakalvonalaista verenpurkaumaa on pidetty varsin hyvänlaatuisena ja asianmukaisesti hoidettuna hyväennusteisena sairautena. Tämä perustuu kuitenkin leikattujen potilaiden aineistoihin, joista huonokuntoiset on karsittu pois. Potilaat ovat iäkkäitä ja yleisesti ottaen sairastavuus ja kuolleisuus lisääntyvät iän myötä. Mahdollista ylikuolleisuutta ei näin ollen ole mahdollista arvioida ilman ikävakioitua vertailuryhmää. Laajoja väestötason tutkimuksia aiheesta ei ole. Tässä väitöskirjassa selvitettiin ensin kroonisen kovakalvonalaisen verenpurkauman ilmaantuvuutta ja riskitekijöitä vuosina 1990-2015 Pirkanmaalla. Keräsin takautuvasti kaikki pirkanmaalaiset yli 18-vuotiaat tapaukset (n=1,148) sairaskertomuksista. Lisäksi saman aikajakson kuolintodistuksista löysin 20 tapausta, joilla krooninen kovakalvonalainen verenpurkauma oli jäänyt diagnosoimatta elinaikana. Toiseksi arvioitiin krooniseen kovakalvonalaiseen verenpurkaumaan liittyvää mahdollista ylikuolleisuutta ja potilaiden kuolemansyitä. Vertasimme potilaita ikä-, sukupuoli- ja kalenteriaikavakioituun Pirkanmaan väestöön. Potilaiden kuolemansyitä vertasimme erilliseen viiteryhmään. Kolmanneksi arvioitiin krooniseen kovakalvonalaiseen verenpurkaumaan liittyviä sairaalahoidon kokonaiskustannuksia diagnoosihetkestä viimeiseen kontrollikäyntiin 26 vuoden tutkimusaikana. Kustannuksiin liittyen arvioimme myös pään TT- kontrollikuvauksen aiheellisuutta. Vuosina 1990-2015 kroonisen kovakalvonalaisen verenpurkauman ilmaantuvuus on kaksinkertaistunut 8 – 18/100,000/vuosi Pirkanmaalla. Alle 70-vuotiailla ilmaantuvuus on pysynyt melko vakaana, mutta yli 80-vuotiailla ilmaantuvuus on melkein kolminkertaistunut 47 – 130/100,000/vuosi. Yli 60-vuotiailla miehillä ilmaantuvuus oli naisia korkeampi. Verenhyytymistä estävien lääkkeiden käyttö lisääntyi 27%:sta 49%:iin, mutta tapaturmaisen (60%) ja ei-tapaturmaisen (40%) verenpurkauman suhde ei muuttunut. Kroonisen kovakalvonalaisen verenpurkauman sairastaneilla potilailla oli ylikuolleisuutta 9% ensimmäisen vuoden aikana ja 48% 20 vuotta diagnoosista. Potilaaseen liittyvät tekijät, etenkin pitkäaikainen alkoholin väärinkäyttö, antikoagulanttilääkitys ja neurologinen tilanne hoitoon tullessa sekä sen jälkeen, liittyivät ylikuolleisuuteen vahvasti, toisin kuin itse verenpurkaumaan liittyvät löydökset. Potilailla (n=206), joilla ei ollut pitkäaikaissairauksia, ei todettu ylikuolleisuutta. Dementiaa sairasti 12% yli 70 vuotiaista potilaista, mikä on samaa luokkaa kuin normaaliväestössä. Dementia oli tavallisin kuolemansyy (21%) kroonisen kovakalvonalaisen verenpurkauman sairastaneilla potilailla. Verrokkiryhmällä dementia oli kuitenkin vasta kolmanneksi tavallisin kuolemansyy (15%, p<0.001). Kuolemansyynä dementia esiintyi myöhemmin kuin verrokkiväestöllä. Näin ollen, krooninen kovakalvonalainen verenpurkauma voi lisätä dementian riskiä. Sairaalahoidon kokonaiskustannukset ovat alun kasvun jälkeen vähentyneet viime vuosina lisääntyneestä tapausten lukumäärästä huolimatta. Tämä selittyy lyhentyneillä sairaalahoitojaksoilla ja vähentyneillä uusintaleikkauksilla. Jälkimmäinen liittyy lisääntyneeseen laskuputkien käyttöön. Leikatun potilaan sairaalahoidon kokonaiskustannukset olivat keskimäärin 4,140 € (min-max=2,170-30,100 €) viimeisten vuosien 2011-2015 aikana. Kaikkien pirkanmaalaisten potilaiden vuosikustannukset olivat tällä aikajaksolla 231,000 €. Konservatiivisesti hoidettujen potilaiden osuus kustannuksista oli 4% (8,300 €) ja pään TT-kuvausten osuus 12% (28,100 €). Rutiininomaiset TT-kontrollikuvaukset lisäsivät uusintaleikkauksia ja kuluja, koska oireettomia potilaita leikattiin kuvauslöydöksen takia. Suurin osa (92%) verenpurkaumien uusiutumisista ilmaantui 60 vuorokauden kuluessa. Kahden kuukauden seuranta kroonisen kovakalvonalaisen verenpurkauman jälkeen vaikuttaa riittävältä ja TT-kontrollikuvaus lienee aiheellinen ainoastaan oireiden yhteydessä. Yhteenvetona voidaan todeta, että kroonisen kovakalvonalaisen verenpurkauman ilmaantuvuus on kasvanut merkittävästi iäkkään väestön keskuudessa. Todettu ylikuolleisuus vaikuttaa liittyvän potilaan muihin sairauksiin, ei itse verenpurkaumaan. Näin ollen ylikuolleisuutta voidaan vähentää ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä, jotka kohdentuvat pitkäaikaissairauksiin ja kaatumisriskiin. Sairaalakustannukset eivät ole nousseet, koska yksittäisen potilaan hoitokustannukset ovat pienentyneet. Oireettomien potilaiden kuvantamisseurantaan tulisi olla jokin erityisperuste.
Improving Efficiency of Public Cadastral Procedures through Customer-orientation Näytä tarkat tiedot
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1747-8
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1747-8.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Useimmissa Euroopan maissa julkisen sektorin haasteena on tarjota palveluita käyttäjien tarpeiden ja odotusten mukaan samalla kun resurssit vähenevät muun muassa vähentyneiden verotulojen ja saatavilla olevan työvoiman vuoksi. Tällaiset suuntaukset vaativat uudenlaisia lähestymistapoja palveluiden kehittämisessä. Tämä väitöskirja esittelee lähestymistapoja, joilla pyritään parantamaan julkisia prosesseja sisällyttämällä asiakaslähtöisyyden periaatteita julkisiin prosesseihin. Tutkimus tuo esille myös sen, kuinka parannus vaikuttaa prosessien tehokkuuteen. Työssä keskitytään julkiseen kiinteistönmuodostamisprosessiin, sekä hyödynnetään Suomessa toteutettuja kokeellisia prosesseja tapausesimerkkeinä vertaillen niitä kansainvälisiin käytäntöihin. Tutkitut kokeelliset kehittämisprosessit käsittävät tilusjärjestely- ja lohkomisprosessit maaseudun ja kaupunkialueiden maankäytön osana. Edellä mainittuja lähestymistapoja selvitetään useissa tapauskohteissa monimenetelmätutkimuksella. Tutkimus rakentuu oikeudellisiin ja asiakaslähtöisiin puitteisiin, joissa ensimmäinen perustuu juridiseen tutkimukseen ja jälkimmäinen julkisen sektorin asiakaslähtöisyyden malleihin. Selvitys sisältää vertailua kansainvälisistä kiinteistötoimituksista, erityisesti tilusjärjestelyistä, menetelmiä, joita on käytetty näissä toimituksissa kuten vapaaehtoista osallistumista sekä vuokranantajan aseman selvittämistä. Empiirisen tiedon keräämiseksi käytettiin strukturoituja ja puolistrukturoituja haastatteluja asianosaisille, jotka ovat olleet mukana edellä mainituissa prosesseissa ja asiantuntijoille, jotka ovat olleet mukana näiden prosessien kehittämisessä tai muuten tunsivat kokonaisuuden. Väitöskirjan tutkimus kohdistuu kiinteistönmuodostamiseen julkisena prosessina, joka pyrkii vastaamaan tehokkaasti sen asiakkaiden tarpeisiin. Tutkimus tarjoaa uusia näkemyksiä siitä, miten voidaan parantaa asiakaslähtöisyyttä julkisissa prosesseissa soveltaen erilaisia lähestymistapoja, esimerkiksi vapaaehtoisuutta sekä yhdessä tekemisen ja yhteistyön menettelymalleja. Tutkimus esittää, että toimintatapojen uudelleenarviointi on tärkeä tekijä kansallisten kehityshankkeiden kuten lainsäädännön muutosten ja digitalisoinnin edistämisen ohella, jotta saadaan aikaan merkittäviä vaikutuksia julkisen sektorin tehokkuuteen.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1751-5
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1751-5.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Working life is constantly changing, which requires adaptation from workers. In several fields and occupations, from entrepreneurs to factory workers, the nature of work is changing, for example due to increased digitalization and automation. Workers need self-reflection and self-leadership skills to manage with the new requirements and uncertainties related to the changes. In addition, paying attention to one’s well-being, along with work results, becomes increasingly important. Different approaches can be utilized to support well-being at the changing workplace. This compound thesis approaches this with two design research studies. In the entrepreneurial context, well-being is approached from the perspective of the positive side of stress (eustress). The entrepreneurs’ experiences of positive stress are studied with multiple qualitative methods, and based on the results, a web service for fostering positive stress is designed and implemented. In the factory floor context, well-being is approached from the perspective of providing quantified feedback for workers. Based on a background study, a smart phone optimized web application is designed and implemented to enable workers to receive personal and encouraging feedback related to their personal well-being and productivity. The user experience, acceptance and perceived benefits of both digital services are studied through a long-term field study. The research results in five design recommendations for designing digital solutions that support well-being at the changing workplace. The recommendations encourage designers to design digital solutions that provide encouragement and recognition, enable self-reflection, support focusing on the essential, integrate to daily practices, and inspire and inform through peer experiences. This research contributes primarily to the field of human-computer interaction by widening the prevalent approaches of design for well-being and providing pragmatic design guidance through empirical understanding of two different user groups that are at the forefront in facing the demands of the changing working life. The research gives new knowledge of means to foster positive stress in daily life and the potential of applying the approach of Quantified Self to the modern factory floor. Furthermore, the research raises the importance of ethical questions that need to be considered when designing new solutions or adopting them at workplaces.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1761-4
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1761-4.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
III-V yhdistepuolijohteita voidaan valmistaa suoraan piille nanolankojen muodossa, mikä puolestaan mahdollistaa fotoniikan ja mikroelektroniikan saumattoman integraation. Nanolankojen kasvatuksessa käytettävä itsekatalysoitu menetelmä, jossa kasvua tukeva katalyyttipisara koostuu samoista alkuaineista kuin nanolanka, on monimutkainen fysikaalinen prosessi. Se perustuu eri faasien, kaasun, nesteen ja kiinteän aineen keskinäisiin kemiallisiin potentiaaleihin ja aineiden supersaturaatioihin. Käytännön näkökulmasta näitä parametreja voidaan hallita molekyylisuihkuepitaksiakasvatuksen aikana muuttamalla III- ja V-ryhmän alkuaineiden vuosuhteita ja kasvatuslämpötilaa. Vaikka monet nanolankojen kasvatukseen liittyvät ilmiöt ovat jo hyvin tunnettuja, niiden kehitys käytännön sovelluksiin vaatii vielä tutkimusta kidelaadun, kapean kokojakauman, seostuksen sekä useiden alkuaineiden inkorporaation ymmärtämiseksi. Tässä työssä pureudutaan näihin seikkoihin tutkimalla fysikaalisia ilmiöitä itsekatalysoitujen galliumarsenidipohjaisten nanolankojen molekyylisuihkuepitaksiassa. Nanolankojen kasvuprosessin ymmärryksen lisäksi työ tarjoaa konkreettisia menetelmiä nanolankojen toiminnallisuuden kasvattamiseksi kohti käytännön sovelluksia. Tässä työssä osoitetaan, että kehittämällämme menetelmällä kasvatettujen nanolankojen kidelaatu on erinomainen ja että sillä pystytään saavuttamaan Poissonin jakaumaa kapeampi kokojakauma. Tämä on ensimmäinen havainto nanolankajoukossa nähdystä atomikerrosten nukleaation ajallisesta antikorrelaatiosta. Puhtaan galliumarsenidin lisäksi työssä tutkitaan nanolankojen seostusta sähköä johtavaksi berylliumin ja telluurin avulla sekä vyöaukon kontrollointia antimonin avulla. Nämä yksityiskohtaiseen inkorporaatiomekanismien ymmärrykseen johtaneet tulokset ovat merkittäviä askeleita nanolankarakenteiden toiminnallisuuden lisäämiseksi käytännön sovelluksia varten. Eri alkuaineiden inkorporaation lisäksi työssä tutkittiin myös kasvatuksessa käytetyn arseenivuon molekyylityypin vaikutusta nanolankakasvuun. Molekyylityypin valinnan osoitettiin olevan käytännöllinen kasvatustyökalu, jolla voidaan säätää niin nanolankojen pituuden ja paksuuden suhdetta sekä kasvunopeutta kuin hallita eri alkuaineiden inkorporaatiomekanismeja.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1766-9
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1766-9.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
For the production of stretchable electronics, the development of advanced materials which can be adaptable to deformation, as well as tailoring of the structural designs, fabrication and characterization strategies for soft materials are all needed. The major challenge is the ability of the device to maintain both the mechanical and electrical performance during the deformation for a desired number of cycles, and each of the aforementioned requirements are essential to respond to this challenge. From the fabrication point of view, although printing is heavily employed for stretchable electronics, fully printed circuit devices still need further improvements due to their response time, low integration density, etc. To overcome these limitations, heterogonous integration is a potential solution combining the advantages of printing techniques found in the production of large area electronics with the high performance of conventional inorganic electronic devices. In this regard, the island-bridge concept provides links between miniaturized functional units using stretchable interconnects on compliant substrates. Therefore, the development of reliable, stretchable interconnections is highly sought after. This thesis focuses on an investigation of the practical approaches to improving the electromechanical performance of screen-printed, stretchable interconnects based on carbon and silver inks. Initially, stretchable carbon interconnects were screen-printed, and then methods and tools for the electromechanical characterization of the samples were tested and verified. After this stage, the concept of a “sacrificial zone” was introduced in this thesis where it was shown to improve the stretching performance of interconnections from 44% to 54%. In the following studies, the “local tuning of the stiffness” by adding and removing material was investigated. This approach had positive effects on the rigidsoft interface by mitigating the strain in this location and improving the homogenous distribution of the stress in the system. The approach can be used in heterogenous integrations, where it was demonstrated to improve the stretching performance from 22% to 43% in the case of passive component attachments.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1737-9
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1737-9.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Mineraaliset raaka-aineet ovat kiinteitä kemiallisia yhdisteitä, joita käytetään laajasti eri teollisuuden aloilla ja käyttökohteissa. Mineraalisia materiaaleja, esimerkiksi oksideja, silikaatteja ja karbonaatteja, esiintyy luonnossa, mutta niitä voidaan myös valmistaa teollisesti. Tyypillisesti mineraalisia materiaaleja tuodaan Eurooppaan jopa toiselta puolelta maapalloa, jolloin kuljetusten aiheuttamat kasvihuonepäästöt ovat suuret. Lisäksi joidenkin mineraalisten materiaalien kohdalla sopivat primääriset raaka-ainevarannot hupenevat maapallolla ja keskittyvät tiettyihin maihin, mikä aiheuttaa raaka-aineiden saatavuusongelmia sekä hinnanvaihteluita. Samanaikaisesti eurooppalainen teollisuus tuottaa valtavat määrät mineraalista materiaalia sivuvirtana, ja niistä suurin osa päätyy jätteeksi kuormittamaan ympäristöä. Kaivosjätteet muodostavat suurimman osuuden teollisuuden tuottamista jätteistä maailmanlaajuisesti: vuosittain kaivosjätettä syntyy kymmeniä tuhansia miljoonia tonneja. Tämän vuoksi mineraaliset sivuvirrat nähdään yhtenä kiinnostavimpana materiaalivirtana, joka tulisi saada uudelleen kiertoon ja hyötykäyttöön. Tämä mahdollistaisi maahantuotujen mineraalisten materiaalien korvaamisen ja primääristen raaka-ainevarantojen turvaamisen pienentäen samalla prosessien ja tuotteiden ympäristövaikutuksia. Kaivosjätteiden hyödyntämisen tutkimus on pääasiassa keskittynyt maanrakennussovelluksiin, jossa niiden uudelleenkäyttöarvo on suhteellisen alhainen, mutta kuitenkin vakiintunut. Tästä huolimatta kaivosjätteet mielletään edelleen suurelta osin jätteeksi, eikä niiden arvoa raaka-aineena tunnisteta. Tässä väitöskirjassa tutkimus keskittyi mineraalisten sivuvirtojen hyödyntämiseen korkeamman jalostusasteen sovelluksissa, korkean lämpötilan keraamimateriaalien raaka-aineena. Työn päätavoitteena oli tutkia ja lisätä ymmärrystä mineraalisten sivuvirtojen hyötykäytön mahdollisuuksista sekä rajoitteista tällä uudella ja vähemmän tutkitulla sovellusalueella. Tavoitteen saavuttamiseksi tutkimuksessa keskityttiin siihen, kuinka mineraalisten sivuvirtojen epäpuhtauksia sisältävä koostumus ja rakenne vaikuttavat syntyvien keraamisten materiaalien mikrorakenteeseen sekä sitä kautta saavutettuihin ominaisuuksiin verrattuna vastaaviin primäärisistä raaka-aineista valmistettuihin materiaaleihin. Lisäksi selvitettiin mahdollisuutta sivuvirtojen koostumuksen räätälöintiin yhdistämällä eri virtoja keskenään. Työssä keskityttiin tavoittelemaan kahta tyypillistä korkean lämpötilan keraamiyhdistettä, mulliittia (3Al2O3∙2SiO2) ja magnesium aluminaatti spinelliä (MgAl2O4). Työssä esitettyjen tulosten perusteella tarkastellut mineraaliset sivuvirrat soveltuvat korvaamaan puhtaita raaka-aineita korkean lämpötilan keraamisovelluksissa. Sivuvirtojen tapauksessa niiden hyödynnettävyys perustuu saavutettuihin ominaisuuksiin koostumuksen sijasta. Sivuvirroista valmistetuilla keraamimateriaaleilla saavutetut ominaisuudet olivat suurelta osin vastaavalla tasolla ja joidenkin ominaisuuksien osalta jopa parempia kuin vastaavilla puhtaista raakaaineista valmistetuilla materiaaleilla. Esimerkiksi yhdistämällä kaivosteollisuuden tuottamaa magnesiittirikasta sivuvirtaa alumiinin anodisointiprosessista syntyvän sivuvirran kanssa valmistettiin lasia sisältäviä keraamipinnoitteita, joiden sähköneristävyys oli samaa luokkaa kuin puhtaista raaka-aineista valmistetuilla pinnoitteilla. Lisäksi sekundääriraaka-ainepohjaisten pinnoitteiden abrasiivinen kulumiskestävyys osoittautui paremmaksi kuin vastaavilla puhtaista raaka-aineista valmistetulla pinnoitteilla. Muodostuvien mikrorakenteiden tutkiminen loi pohjaa saavutettujen ominaisuuserojen ymmärtämiselle. Tässä väitöskirjassa esitetyt sivuvirtapohjaisten keraamimateriaalien ominaisuudet toimivat pohjana tietopankille, jota voidaan jatkotutkimuksissa hyödyntää sivuvirtapohjaisten materiaalien suunnittelussa.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1755-3
https://trepo.tuni.fi/bitstrea...3-1755-3.pdf (Tampereen yliopisto - Trepo)
Hyvinvoinnin tavoittelu on noussut palvelujen järjestämisen keskiöön. Näkemys siitä, ettei julkisella sektorilla haluta hankkia tai tuottaa vain suoritteita, kuten käyntejä tai tunteja, on vahvistunut. Monimutkaisen ja muuttuvan toimintaympäristön, niukkojen resurssien ja kasvavien palvelutarpeiden haasteisiin vastaamiseksi tavoitellaan palvelujen järjestämisessä kokonaisonnistumista eli tuloksellisuutta, taloudellisuutta, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja oikeudenmukaisuutta. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin tulosperusteista palvelujen järjestämistä rajoittuen hyvinvointipalvelujen järjestämiseen julkisella, erityisesti kuntasektorilla. Palvelujen järjestäminen merkitsee sitä, että palveluja voidaan tuottaa itse, yhdessä muiden julkisten toimijoiden kanssa tai ostaen niitä ulkoisilta tuottajilta. Tutkimus painottui palvelujen hankintaan ulkoisilta palveluntuottajilta. Tulosperusteinen palvelujen järjestäminen on vahvistunut Suomessa 2010-luvulla, ja se tavoittelee kansalaisten hyvinvoinnin lisäämistä yhteiskunnan eri tahojen avulla. Kyseessä on palvelujen järjestämisen paradigman muutos, jolla on huomattava vaikutus hallintoon ja johtamiseen. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää yhteyksiä samanaikaisille ilmiöille, vahvistuneelle hallinta-ajattelulle ja tulosperusteiselle palvelujen järjestämiselle. Julkisen hyödyn käsite tuli merkitykselliseksi osaksi tutkimusta, ja siten sekä new public governance (NPG) että public value toimivat tutkimuksen taustateorioina. Tutkimuksen tavoitteena oli myös vuorovaikutus teorian ja käytännön välillä, ja siten tutkimuksessa rakennettiin tulosperusteisen palvelujen järjestämisen malli, jonka liimana ja mahdollistajana toimii yhteiskehittävä johtaminen. Tutkimus toi esille, että tulosperusteinen palvelujen järjestäminen on lähestymistapana holistinen (esim. Leat & Setzler 2002) ja se haastaa organisaatiota, sen kulttuuria ja johtamista, mutta myös toimintaympäristöään. Kyse on kokonaisvaltaisesta hankintastrategiasta, jolla vastataan muun muassa tietojohtamisen tarpeeseen, yhteiskehitetään ja -tuotetaan palveluja, lisätään luottamusta järjestäjän, tuottajien ja palvelunkäyttäjien välillä ja mahdollistetaan paremmin kekseliäät ratkaisut verrattuna suoriteperusteiseen hankintaan. Mittaaminen, arviointi ja kumppanuus ovat keskeisessä asemassa tulosperusteisessa palvelujen järjestämisessä. Uuteen julkiseen hallintaan kytkeytyvä tulosperusteinen palvelujen järjestäminen on mahdollista valita tietoisesti uudistamisen mekanismiksi uutta julkista johtamista heijastelevan suoriteperusteisen palvelujen järjestämisen sijasta. Kuitenkin tämä vaatii osaamista, sitoutumista ja resursseja, ja johtamisella voidaan merkittävästi joko heikentää tai tukea tulosperusteisuuden soveltamista. Tulosperusteinen palvelujen hankinta on prosessina raskas. Tulosperusteisuutta voidaan myös hyödyntää rinnakkain perinteisemmän suoriteperusteisen palvelujen järjestämistavan rinnalla. Tulosperusteinen palvelujen järjestäminen edellyttää uudenlaista järjestäjäosaamista, ja tähän keskusteluun tutkimus toi uutta tietoa tulosperusteisuuden soveltamisesta, soveltuvuudesta ja sen eri elementeistä.